Hyppää sisältöön

Kambodzhassa joukkopyörtymisiä H&M:n tehtaalla

Kambodzhassa lähes 300 ihmistä on tällä viikolla pyörtynyt äkillisesti ruotsalaisen vaateketjun Hennes & Mauritzin tehtaassa. Pyörtymiset tapahtuivat tiistaina ja torstaina Kompong Chhnangin maakunnassa sijaitsevassa tehtaassa noin sadan kilometrin päässä pääkaupunki Phnom Penhistä.

Työntekijät kertoivat haistaneensa pistävää hajua ennen kuin menettivät tajunsa. Heidän mukaansa haju tuli tehtaassa valmistettavista paidoista.

Paikallinen poliisi kertoo, että tiistaina pyörtyneitä oli 86 ja torstaina 198. Poliisi on syyttänyt pyörtymisistä työntekijöiden heikkoa terveydentilaa.

Työt tehtaalla on keskeytetty toistaiseksi.

Hennes & Mauritz on ilmoittanut tutkivansa tapausta. Ruotsalaisyhtiön mukaan sen paremmin Kambodzhan hallitus, paikalliset viranomaiset kuin YK:n alainen Kansainvälinen työjärjestökään eivät ole toistaiseksi löytäneet pyörtymisille uskottavaa syytä.

Suosittelemme sinulle