Mihin ovat kadonneet kaikki tärähtäneet ja punasilmäiset kuvat? Tai sellaiset joissa näkyy vain puolet Erkki-sedän käsivarresta tai naapurin koiran häntä?
No, jos ne ovat digikuvia niin ne on todennäköisesti tuhottu aika nopeasti heti ottamisen jälkeen. Filmikameralla räpsittyjä vanhempia huteja saattaa sen sijaan hyvinkin löytää kaappien pohjilta.
Animaatio-ohjaaja Chrzun valitsemat pieleen menneet valokuvat ovat juuri tätä osastoa.
- Kaikki yhtä lukuun ottamatta on matkakuvia. Ja kaikki filmikameralla otettuja. Mulla oli viisi senttiä paksu nippu pieleen menneitä kuvia, joista nämä valkkasin.
Chrzun Aurajoen rannassa ihan esilläkin olleeseen näyttelyyn päätyi lopulta kahdeksan kuvaa.
- Teemaksi valikoitui epäskarppius. Näitä möys yhdistää se, että niissä ei ole missään ketään minulle tuttuja ihmisiä tunnistettavissa kuvissa. Nämä on tällaisia vähän kaukaisempia kohteita.
Digitaalisuus karsii pieleen menneitä kuvia
Esimerkiksi Chrzun vuoden 2001 jouluaattona ottama kuva tonttulakkipäisestä sukeltajasta on hyvä esimerkki siitä, miten raja epäonnistuneen otoksen ja taidevalokuvan välillä on veteen piirretty.
- Kaveri pyysi ottamaan kuvan ja aikomus oli ottaa portretti. Aurinko oli taustalla ja kuva meni ihan pimeeksi. Siinä mielessä se on mennyt pieleen, mutta toisaalta se on hienon näköinen kuva.
Digikamerat ovat aiheuttaneet sen, että nykyään pieleen menneet kuvat deletoidaan usein suoraan kamerasta. Chrzun mielestä tämä on pelkästään hyvä asia.
- Siinä säästyy rahaa ja vaivaa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin katsella kaverin lomakuvia jos siellä on parisataa kuvaa, joista yksi tai kaksi on onnistuneita.
Toisaalta kuitenkin kuvia tulee otettua digikameralla hirmuisia määriä.
- Onhan se niinkin, että aika monet ihmiset ovat usein niin laiskoja, etteivät edes deletoi niitä pieleen menneitä kuvia. Näkeehän jossain facebookissakin vaikka kavereiden kännikuvia, joissa on puolet sellaisia missä on sormi linssissä tai muuten tärähtäneitä.