Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kehityspäällikkö Simo Isoaho pitää putkikeräystä tulevaisuuden hankkeena.
- Tämän Vuorekseen valitun järjestelmämallin etuja on, että sen kanssa päästään viidesosan energiankulutuksella. Samalla jäteautot ja hajut häviävät kuvioista, eli asuinympäristö paranee selvästi.
Putkisysteemissä asukas vie jätteet lajiteltuna lähimpään keräyspisteeseen, josta ne imetään putkea pitkin keskusasemalle, kukin laji omaan konttiinsa. Jäteautojen kiertely talojen välissä jää siis pois.
Säiliö on varma ja halpa?
Arvostelua on herättänyt lähinnä hankkeen hinta, noin 18 miljoonaa euroa. Nokialaisen Molok Oy:n perustajan Veikko Sallin mukaan yhtiön maahan upotetuilla jätesäiliöillä saadaan paljon halvemmalla toimintavarma ja yhtä siisti systeemi.
- Molokien käyttökuluista, eliniästä ja käytöstä kaiken kaikkiaan on varmaa tietoa. Molokeja on valmistettu 20 vuotta, eikä käyttöön otettuja säiliöitä ole tietääkseni jouduttu mistään hakemaan pois.
- Säiliöiden kanssa ei tarvita mitään aktiivisia koneita tai laitteita, ja lisäksi ne ovat kestäviä. Kun Molok asennetaan talon viereen, sen pitää kestää yhtä kauan kuin talo, tai puisto tai katu.
Vertailutavasta riippuu, onko putkikeräys viisi vai kaksitoista kertaa kalliimpi investointi. Sen toimintaakin on epäilty, mutta muissa pohjoismaissa pakkanen ei tiettävästi ole juuri haitannut.
Kokonaan uusi Vuores on kuitenkin paikka, jossa uuden sukupolven jäteputki voidaan käytännössä testata. Vanhoilla alueilla se olisi paljon vaikeampaa.