Hyppää sisältöön

Alma Tour vetänyt oppaita matkakohteista

Talousvaikeuksissa painiskeleva matkatoimisto Alma Tour on vetänyt työntekijöitään pois lomakohteistaan. Ainakin osalle yrityksen työntekijöistä on ilmoitettu, etteivät työt toistaiseksi jatku. Kuluttajavirasto ei kuitenkaan ole saanut tietoa uusista peruutuksista. Alma Tour on antanut kitsaasti tietoja tilanteestaan julkisuuteen.

Kuva: BNT

Bulgarialaisen matkanjärjestäjän Alma Tourin suomalaisen tytäryhtiön rahavaikeudet paljastuivat viime viikolla, kun 170 suomalaista jäi jumiin Bulgariaan. Tiistaina Alma Tour perui lauantaille suunnitellut lennot Bulgariaan ja Maltalle.

Alma Tourin matkaoppaana työskentelevä Aapo Hertteli tuli takaisin Suomeen maanantaina yhdessä Bulgariaan jumiutuneiden suomalaismatkustajien kanssa. Hertteli on saanut työnantajaltaan tiedon, etteivät hänen työnsä ainakaan toistaiseksi jatku.

- En tiedä muista oppaista, mutta ainakin minulle ilmotettiin, että työt eivät toistaiseksi ainakaan jatku. Se on ainoa tieto, Hertteli sanoo.

Maltalla matkakohdetta valmistelemassa oleva kohdepäällikkö Anssi Vuoriaro kertoo matkustavansa torstaina takaisin Suomeen odottamaan, milloin työt taas jatkuisivat. Muissa kohteissa Alma Tourilla ei tällä hetkellä ole työntekijöitä.

- Turha pitää henkilökuntaa kohteessa, kun ei tiedetä, koska seuraava lento lähtee. Periaatteessa olemme valmiina, jos saadaan esimerkiksi sitä seuraava lento tulemaan. Sitten lennämme takaisin kohteeseen, Anssi Vuoriaro sanoo.

Kuluttajavirasto hatarien tietojen varassa

Kuluttajavirasto arvioi, että alle 300 matkaa on peruttu. Tietoa syksylle ja talvelle varattujen matkojen kohtalosta ei ole, sillä rahavaikeuksissa kamppaileva yhtiö ei kommentoi tilannettaan julkisuuteen.

- Satoja matkoja on varattu. Ei sen tarkempaa tietoa. Kyseessähän on silti aika iso matkatoimisto. Siitä, miten ensi lauantain jälkeen mennään, ei ole vielä tietoa, Kuluttajaviraston valmismatkayksikön päällikkö Petteri Lehtonen kertoo.

Kuluttajavirasto lupaa asiakkaiden saavan rahansa takaisin, jos Alma Tour ei pysty järjestämään syksyksi ja talveksi varattuja matkoja. Käytännössä Kuluttajavirasto korvaa matkat matkatoimiston sille antamasta 1,2 miljoonan euron vakuudesta.

Luottokorttiyhtiöiden asiakkaiden osalta korvaus tullaan hakemaan luottokorttiyhtiöstä.

Suosittelemme sinulle