Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

VR:n verkkokauppa toimii taas - lipunmyynti takkusi pitkin päivää

VR:n lippuhintauudistus ruuhkautti yhtiön verkkokaupan pahasti. Keskiviikkona iltapäivällä lipunmyynnin hitaus oli kuitenkin helpottumassa ja sinnikkään yrittämisen jälkeen lipun osto jo onnistui verkkokaupan kautta. Internetkaupan lisäksi puhelinpalvelussa ja lipunmyynnissä asemilla on ollut ongelmia.

Asiakkaat ostavat matkalippuja VR:n lippuautomaateilla Helsingissä.
Matkustajat ostivat matkalippuja VR:n lippuautomaateilla Helsingin Pasilassa keskiviikkona. Kuva: Tiina Länkinen / YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Joillakin asemilla eri puolilla maata on ruuhkautumisen takia lipunmyyntijärjestelmissä esiintynyt käyttökatkoksia ja myynti on keskeytetty joksikin aikaa kokonaan. Näin on käynyt ainakin kouvolassa, Kuopiossa ja Tampereella. VR:n viestinnän mukaan katkokset eivät ole kuitenkaan jatkuneet missään tuntikausia.

VR:stä kerrotaan, että asiakkaita on ollut tänään jopa kaksikymmentä kertaa tavallista enemmän, mikä on aiheuttanut ongelmia internetkaupan lisäksi puhelinpalvelussa ja lipunmyynnissä.

- Toki olimme varautuneet ruuhkiin ja tiedottaneetkin niistä etukäteen, mutta voi sanoa että yllätys oli, että kiinnostus on ollut näinkin kovaa eli jopa 20-kertaista, sanoo VR:n kaupallinen johtaja Lassi Rönkkönen.

Rönkkönen kuitenkin muistuttaa, että junasta voi lisäkuluitta ostaa lipun konduktööriltä syyskuun loppuun asti, mikäli lipun ostossa on ongelmia. Hänen mukaansa konduktöörien määrää junissa on jonkin verran lisätty.

Uudet lippujen hinnat julkistettiin

VR julkisti uudet liikkuvat lippuhinnat keskiviikkona. Viestintäpäällikkö Mika Heijarin mukaan tämä aiheutti verkkokauppaa jumittaneen yleisöryntäyksen. Lipunmyyntijärjestelmän kapasiteettia on kuitenkin lisätty ja junayhtiö uskoo, että verkkokauppa nopeutuu päivän edetessä.

- Uusitussa verkkokaupassa on poikkeuksellisen paljon vierailijoita. Tämä aiheuttaa välillä ruuhkaa ko. sivuilla ja kaupassa. Asia on tiedossa ja hoidettavana, Heijari sanoo.

Lippu-uudistukseen on varauduttu muun muassa ilmoittamalla asiakkaille, että matkan ostoon kannattaa varata uudistuspäivänä kunnolla aikaa. Asemilla on aamulla ollut lisähenkilökuntaa auttamassa lippuautomaattien käytössä - VR neuvoo ostamaan lipun vasta konduktööriltä automaattiasioinnin hitauden vuoksi.

Myös puhelinpalvelussa on ollut ruuhkaa. Rautatieasemien lipunmyynti aloitettiin aamulla tuntia myöhemmin kuin tavallisesti ja lippuja on jouduttu ostamaan konduktööriltä. Turusta Helsinkiin matkanneen aamujunan konduktööri Klaus Grönroos kertoi, että asiakkaiden palvelu otti aamulla aikansa.

- Tämä on vähän harjoittelua henkilökunnalta ja matkustajilta molemmilta, Grönroos luonnehti.

VR on pahoitellut ongelmia ja toivoo, että vähemmän kiireiset asiakkaat lykkäisivät lippuostoksiaan.

Suosittelemme sinulle