Tuomioja sanoi lauantaina TV1:n Ykkösaamussa, ettemme voi kuvitella olevamme täysin eristyksissä terrorismista, vaikka Suomi ei toistaiseksi ole ollut terrorismin kohde.
- Jos Suomessakin ei jossakin vaiheessa jokin tällainen tilanne syntyisi, se olisi paremminkin yllättävää. Ei voi lähteä siitä, että Suomi olisi tästä täysin eristyksissä, Tuomioja sanoi.
Hänen mukaansa samasta kertoo se, että poliisi on osannut seurata ja arvioida tilannetta ja ottanut epäillyt kiinni ennen kuin mitään on tapahtunut.
Tuomioja arvioi, että tieto epäiltyjen ulkomaalaistaustasta voi lisätä joissakin piireissä epäluuloja maahanmuuttajia kohtaan.
- Mutta kuten olemme Norjassakin nähneet summittainen väkivalta ja terrorismi voi olla ihan kotikutoistakin, hän jatkoi.