Sibir aloitti ottelun väkevästi, sillä ruotsalaispuolustaja David Petrasek aloitti maalinteon Jori Lehterän ja superlupaus Vladimir Tarasenkon syötöstä jo vajaan kahden minuutin kohdalla. Ufan supertähti Aleksander Radulov istui maalin aikana jäähyllä.
Ufan Oleg Saprikin tyri rangaistuslaukauksen pian maalin jälkeen, mutta ennen erän puoltaväliä hän kuittasi erehdyksensä syöttämällä Viktor Kozlovin 1-1-tasoituksen ylivoimalla. 1-1 oli tulos myös avauserän jälkeen.
Heti toisen erän alussa Enlund napautti kauden kolmannen osumansa Lehterän syötöstä. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Igor Mirnov ja Petr Schastlivi osuivat muutaman minuutin päästä 45 sekunnin sisällä toisistaan, ja Ufa otti otteen voitosta.
Päätöserässä Jakub Klepis laukoi kiekon neljännen kerran Bernd Brücklerin selän taakse ylivoimalla. Jälleen esiin nousi kuitenkin suomalaiskaksikko: tällä kertaa Enlund tarjoili ja Lehterä laukoi kauden avausmaalinsa. Vain 25 sekuntia myöhemmin Aleksander Tshernikov toi Sibirin tasoihin ja venytti ratkaisun jatkoajalle.
Rangaistuslaukauskilpailussa Lehterä ja Tarasenko onnistuivat maalinteossa. Kun molemmat Ufan vetäjät epäonnistuivat, voittomaali merkittiin tehot 1+2 ottelussa keränneelle Lehterälle.