Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Jethro Tullin perustajajäsen konsertoi Suomessa

Legendaarisen brittiyhtye Jethro Tullin perustajajäsen Ian Anderson saapuu konserttikiertueellaan Turkuun ja Helsinkiin. Anderson on skotlantilainen muusikko ja progressiivisen rockin edelläkävijä. Hänet tunnetaan myös rock-huilun mestarina.

Ian Anderson.
Ian Anderson. Kuva: Eastway
Avaa Yle-sovelluksessa

Andersonin luotsaama, vuonna 1967 perustettu Jethro Tull esiintyy yhä loppuunmyydyille saleille kaikkialla maailmassa. Yhtye on palkittu mm. arvostetulla Grammy-palkinnolla Crest of a Knave -albumistaan. Maailmanlaajuisesti Jethro Tullin albumeja on myyty yli 650 miljoonaa kappaletta.

Tällä kertaa Ian Anderson tuo Suomeen ainutlaatuisen kokoonpanon. Turussa ja Helsingissä hänen kanssaan soittavat Jethro Tullin nykyisestä kokoonpanosta tuttuja muusikoita sekä The Sturcz Quartet -jousikvartetti.

Illan esitys koostuu uudelleen sovitetuista Jethro Tull -klassikoista, Andersonin soolouran materiaalista ja instrumentaalikappaleista.

- Koska instrumenttini on akustinen, pidän jouhevasta synteesistä, jonka klassinen kitara, piano, lyömäsoittimet, rummut ja basso muodostavat perinteisten orkesterisoittimien kanssa. Kyseessä on esitys, jonka jälkeen esiintyjien tärykalvot ja arvokkuus ovat yhä tallella – tavoitteenamme on luoda aito rock-elämys ilman liiallista volyymilla mässäilyä, Anderson luonnehtii.

Turussa Anderson esiintyy 10. lokakuuta tapahtumakeskus Logomossa. Helsingissä konsertti pidetään Finlandia-talossa 11. lokakuuta.

Suosittelemme