Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Älypuhelimet raportoivat salaista tietoa ties minne

Uudet älypuhelimet aiheuttavat tietoturva-eksperteille pään kivistystä. Useat älypuhelimet keräävät jopa omistajansa sijaintitietoja tämän tietämättä ja raportoivat niistä salaisille tahoille. Viranomaiset kehottavat suomalaisiakin luopumaan sinisilmäisyydestä älypuhelimiensa kanssa.

Uudet älypuhelimet aiheuttavat tietoturva-asiantuntijoille suurta päänvaivaa. Useat älypuhelimet keräävät jopa omistajansa sijaintitietoja tämän tietämättä ja raportoivat niistä salaisille tahoille. Viranomaisten mielestä suomalaisetkin ovat liian varomattomia puhelimiensa kanssa.
Avaa Yle-sovelluksessa

Aika moni on sitä mieltä, että oma työpaikka on tekniikan museo. Tietokoneet takkuavat, kännykät sekoilevat. Jotta työnteosta tulisi edes jotakin, moni ostaa oman älypuhelimen ja asentaa siihen omat viritykset.

Viestintäviraston tietoturvapäällikkö Erka Koivunen on kauhuissaan.

- Pomon näkökulmasta on hurjaa, että työntekijät asentelevat laitteisiinsa estoitta omia sovelluksiaan. Vaikka laite olisi työnantajan ostama, sen virittäminen koetaan eräänlaiseksi omaksi vapauden valtakunnaksi.

Missä se mörkö asuu?

Mikä mörkö näissä älypuhelimissa sitten asuu?

- Ne kulkevat koko ajan mukana. Ne ovat jatkuvasti kiinni internetissä. Ne on varustettu huippusensoreilla. Niissä käytetään niin sanottuja pilvipalveluita, joissa itse asiassa se palvelun tarjonta ja tieto ovat tuolla jossakin kaukana verkon takana, Erka Koivunen valistaa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kummastelee Koivusen tavoin älypuhelinvalmistajien viekkautta. Salaista dataa suhisee Suomestakin maailmalle yhtenä soittona.

- Näissä laitteissa on myös sellaisia itsenäisiä toimintoja, joille ei voi tehdä yhtään mitään. Ne on vain nieltävä.

- Useissa älypuhelimissa on sellainenkin karmea toiminto, että se lähettää itsestään ulos salaista kryptattua tietoa. Kukaan ei suostu kertomaan, mitä se tieto on.

Vetääkö kryptaaja kuluttajaa nenästä?

Mikä on tietosuojavaltuutetun kauhuskenaario? Mitä kaikkea tavaraa siirretään ulos salaa ihmisten älypuhelimista?

- Kukaan ei tiedä vastausta - ja se on se kauhuskenaario. Kuluttajista on tullut aktiivisia toimijoita, joita he eivät itsekään tiedä olevansa, Aarnio sanoo.

Vedetäänkö kuluttajia nenästä? Ovatko he hölmöjä?

- Sanokaamme niin, että se, joka tällaisen kryptausjärjestelmän on luonut, on ollut äärettömän ovela.

Suosittelemme sinulle