Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Vuoreskeskukseen ensimmäiset asukkaat

Tampereen Vuoreskeskuksen alueelle rakennettu 64 asunnon kerrostalo on nyt valmis, ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan siihen tänään.

Vuoreksen ensimmäinen kerrostalo rakenteilla.
Vuoreksen ensimmäinen kerrostalo rakenteilla. Kuva: YLE / Petri Aaltonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Vuoreskeskus saa tänään ensimmäiset asukkaansa. Muuttovalmis talo sijaitsee Vuoreskeskuksen pohjoispäässä lähellä ensi kesän asuntomessualuetta.

Talon käyttöönottoa tulevat juhlistamaan muun muassa pormestari Timo P. Nieminen, Vuoreksen projektijohtaja Pertti Tamminen sekä talon rakennuttajan, rakentajan ja hallinnoijan edustajat.

Lauantaina Vuores saa uuden bussilinjan, kun linja numero viisi aloittaa liikennöinnin lokakuun alusta. Linja liikennöi kaikkina viikonpäivinä noin puolen tunnin välein reitillä Vuores-Mäyränmäki-Hervantakeskus. Linjan aikataulut on suunniteltu niin, että Hervantakeskuksella on vaihtoyhteys linjalle 30. Matka-aika Vuoreksesta Tampereen keskustaan on noin 35 minuuttia.

Suosittelemme