Samaan aikaan mielenosoituksen kanssa Bulgarian presidentti, pääministeri ja muu kansallinen turvallisuusneuvosto pitivät kokousta kiristyneen tilanteen purkamiseksi. Kokouksen jälkeen presidentti Georgi Parvanov sanoi, että etnisten ja uskonnollisten levottomuuksien lietsojia uhkaavat ankarat rangaistukset.
Levottomuuksille näyttää kuitenkin tulevan jatkoa: sosiaalisessa mediassa on levinnyt mielenosoituskutsu myös lauantai-illaksi, ja jalkapallofanit suunnittelevat omaa mielenosoitustaan sunnuntaiksi.
Bulgariassa on kuohunut sen jälkeen, kun valtaväestöön kuulunut nuorukainen jäi viime viikonloppuna auton alle ja kuoli. Autoa ajaneella miehellä oli tiettävästi yhteyksiä paikalliseen romanijohtajaan, mikä sai väkijoukon hyökkäämään häntä ja hänen perhettään vastaan.
Sopua toivovat jakoivat kukkia
Liikehdinnän kärjessä on oikeistopopulistisen Ataka-puolueen johtaja Volen Siderov, joka pyrkii presidentiksi tämän kuun vaaleissa. Hän on vaatinut palauttamaan Bulgariaan kuolemanrangaistuksen, purkamaan romanien hökkelikylät ja muodostamaan aseellisia valvontajoukkoja.
Poliisi on tällä viikolla pidättänyt lyhyeksi aikaa satoja mielenosoittajia, jotka yrittivät tunkeutua romanien asuinalueille. Monet olivat aseistautuneet veitsin ja pampuin. Lauantain mielenosoitus sujui tiettävästi ilman väkivaltaisuuksia ja pidätyksiä.
Viikonlopulle kaavailtu romanien tukimarssi peruttiin väkivallan pelossa, mutta monet nuoret romanit ja myös valtaväestön edustajat jakelivat lauantaina kaduilla kukkia toiveena rauhanomaisesta yhteiselosta.
Romaneita on eri arvioiden mukaan 5 - 9 prosenttia Bulgarian väestöstä. Useimmat ovat valtaväestöä köyhempiä, ja myös työttömyys on heidän joukossaan yleisempää.