Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Puolustusvoimien säästöt saattavat jopa kaksinkertaistua

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) myöntää, että jo aiemmin ilmoitetut puolustusvoimien säästötavoitteet joudutaan jopa tuplaamaan. Wallinin mukaan tämä johtuu siitä, ettei budjettiin saatu riittävästi katetta mm. kustannusten nousulle. Myös varuskuntia joudutaan lähivuosina sulkemaan.

Avaa Yle-sovelluksessa

Jo aiemmin on ilmoitettu, että Suomen puolustuksen vuosibudjettia on pysyvästi kutistettava yli 200 miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) toteaa, että todellinen säästötarve tulee olemaan kuitenkin peräti 400 miljoonaa euroa.

- Kyllä tästä vaalikaudesta tulee erittäin vaikea. Tämä säästötarve johtuu siitä, että on olemassa sellaisia kustannuspaineita, joille emme saaneet katetta nyt näissä hallitusohjelmaneuvotteluissa ja varsinkin budjettineuvotteluissa, myöntää Wallin.

Koko puolustusvoimissa joudutaan nyt etsimään säästöjä koirien ja kissojen kanssa.

- Se tarkoittaa sitä, että kaikki kivet täytyy kääntää ja etsiä säästöjä oikeastaan kaikkialta. Se tarkoittaa että joitakin puolustusmateriaalihankintoja joudutaan lykkäämään ja niin sanottua rakennemuutosta jatkamaan, luettelee Wallin.

Käytännössä säästöt aiheuttavat väistämättä varuskuntien sulkemisia ja kantahenkilökunnan irtisanomisia.

- Varuskuntien lukumäärähän on tässä viimeisen kymmenen aikana jouduttu vähentämään. Se trendi tulee jatkumaan ja varuskuntia tulee taatusti menemään kiinni tällä hallituskaudella, sanoo Wallin.

Kantahenkilökuntaa joutuu kortistoon

Puolustusministeri Stefan Wallin vahvistaa, että kantahenkilökuntaa joudutaan irtisanomaan.

- Edessäpäin on vaikeita päätöksiä eli suoraan sanoen irtisanomisia. Komentajakin on ottanut tähän asiaan kantaa sanomalla, että tämä koskee kaikkia henkilöstöryhmiä, sanoo Wallin.

Puolustusministeri kiertää parhaillaan maamme varuskuntia saadakseen paremman kuvan käytännön työstä puolustusvoimissa.

Suosittelemme