Vuosi sitten palkinnolla palkittiin André Geimin ja Konstantin Novoselovin työ grafiini-aineen käyttötapojen kehittäjinä.
Keskiviikkona julkistetaan kemian Nobel-palkinto. Viime vuonna se myönnettiin muun muassa lääkkeiden ja elektroniikan kehittelyssä käytetyn kemiallisen menetelmän kehittämisestä yhdysvaltalaiselle Richard Heckille sekä japanilaisille Ei-ichi Negishille ja Akara Suzukille.
Torstaina julkistetaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja. Viime vuonna kirjallisuuden Nobelilla palkittiin perulainen Mario Vargas Llosa, joka on kirjoittanut uransa aikana yli 30 romaania, näytelmää ja esseetä. Hän on pyrkinyt myös maansa presidentiksi.
Perjantaina on vuorossa merkittävin palkinto, eli Nobelin rauhanpalkinto. Viime vuonna rauhanpalkinnon sai kiinalainen, vankilassa oleva toisinajattelija Liu Xiaobo. Nobel-komitea perusteli valintaansa 54-vuotiaan Liun pitkällä ja ei-väkivaltaisella taistelulla ihmisoikeuksien puolesta Kiinassa.
Taloustieteen Nobel-palkinto, eli viralliselta nimeltään Ruotsin keskuspankin taloustiedepalkinto Alfred Nobelin muistolle, jaetaan viikon kuluttua maanantaina. Sen saivat vuosi sitten yhdysvaltalaiset Peter Diamond ja Dale Mortensen sekä Kyproksessa syntynyt Britannian kansalainen Christopher Pissarides. He ovat tutkineet sitä, miten politiikka ja sääntely vaikuttavat palkkojen ja vapaiden työpaikkojen muodostumiseen markkinoilla.
Kukin palkinto on suuruudeltaan kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua eli yli miljoona euroa.