Maailmankuulun monunmentin tutkimus on kaikkien aikojen tarkin. Se paljastaa kivipaaden elinkaaren kaikki kolhut, kaiverrukset ja jäkälät jopa puolen millimetrin tarkkuudella.
Tutkijat yllättyivät ennen muuta siitä, että rakentajat näyttävät vetäneen kiven pintaan työalueitten rajoja. Se voi tarkoittaa, että kivien kimppuun käytiin työryhminä, tutkijat arvelevat.
Tutkimuksessa kartoitettiin niin yhä pystyssä olevat kuin kaatuneet paadet ja myös poikkikivet. Lisäksi kuvattiin Stonehengen ympäristö.
Tuloksista yhdistetään parhaillaan 3D-malleja. Englannin kulttuuriperintöä vaalivan The English Heritage -järjestön verkkosivulla on jo nähtävissä pieni väläys lopputuloksesta.