Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Matkatoimisto jäi henkiin – kaikesta huolimatta

Internet-aika ei ole tappanut perinteistä matkatoimistoa. Esimerkiksi Joensuun pienissä matkatoimistoissa työskentelee lähes sama määrä ihmisiä kuin ennenkin. Nettivarausten yleistyminen on kuitenkin muuttanut matkatoimistojen roolia.

Nainen asioi matkatoimistossa.
Kuva: YLE / Ari Haimakainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Matkojen varaaminen internetistä yleistyy jatkuvasti. Tämä on herättänyt paljon huolta ja keskustelua perinteisten matkatoimistojen elinkelpoisuudesta. Ehkä jopa enemmän kuin on aihetta, sanoo Matka-Agenttien Joensuun tiimivastaava Tarja Karjalainen.

- Toimistossa käy hyvin paljon vakituisia asiakkaita ja yritysten kanssa asioimme tosi paljon sähköpostitse. Lisäksi kun Matka-Agenttien omasta tuotannosta tulee varauksia, ne tulevat sähköpostissa kyselynä meille. Kivasti on vielä töitä riittänyt.

Helsinkiläinen Irina Veziko sanoo käyttäneensä aiemmin matkatoimistojen palveluja, mutta varaavansa esimerkiksi lennot nykyään itse. Osalle netti on edelleen epäluotettava kauppakumppani, ja toimistovirkailijan puoleen kääntyminen on luonnollinen vaihtoehto.

- En itse pysty päättelemään tuolta neteistä ja muista, minkä matkan ottaisin... matkatoimistossa on henkilökunta joka palvelee, perustelee Pohjolan Matkan toimistossa vieraillut joensuulainen Arvi Lavikainen.

Ongelmatilanteissa matkatoimisto muistetaan

Internet-aika ei ole tehnyt perinteistä matkatoimistoa tarpeettomaksi, mutta se on muuttanut toimiston roolia. Toimistovirkailijasta on tullut yhä enemmän ongelmanratkaisija.

- Olemme nykyään aiempaa enemmän konsultin roolissa. Internet ei neuvo viisumiasioissa eikä kerro lisätietoja, Matka-Vekan Joensuun toimiston päällikkö Jaana Mäkinen sanoo.

Matkatoimiston osaamista tarvitaan yhä vähemmän siellä, missä matkustaminen on yksinkertaista. Sen sijaan esimerkiksi Venäjälle tai Yhdysvaltoihin matkatessa ammattimaiset matkanpaketoijat ovat arvokkaita.

Myös väliaikaisten ongelmien, kuten tuhkapilven aiheuttaman lentokaaoksen tai VR:n lippu-uudistuksen aikana asiakkaat ovat ottaneet ahkerasti yhteyttä matkatoimistoihin.

Naruttaako asiakas matkatoimistoa?

Matkatoimiston rooli neuvojana ei ole aina mutkaton. Usein käy niin, että asiakas ostaa lipun netistä ja etsii matkatoimistosta vain ilmaisia neuvoja.

- Silloin matkatoimisto ei saa periaatteessa ropoakaan. Tietysti jos on kysymys meidän omista matkoista, annamme mielellään neuvoja puhelimitse nettivaraukseen liittyen, Pohjolan Matkan Joensuun toimistopäällikkö Anna-Mari Pelkonen sanoo.

Pelkosen mukaan virkailijoilta kysellään monesti ratkaisua myös tietokoneesta johtuviin ongelmiin matkan varauksessa. Siihen ei virkailijan tietotaito useinkaan riitä.

Suosittelemme