Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Vattenfall etsii ostajaa Suomen toiminnoilleen

Ruotsin valtion energiayhtiö Vattenfall aikoo myydä sähköverkkonsa ja lämpöliiketoimintansa Suomessa. Uutistoimisto Reutersin mukaan kaupan arvo on noin miljardi euroa.

Vattenfall Lämmön Vanajan voimalaitos
Vattenfall Lämmön Vanajan voimalaitos tuottaa pääosan hämeenlinnalaisten kaukolämmöstä. Kuva: Sari Törmikoski / YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Vattenfall on lähettänyt tarjouspyyntöjä mahdollisille ostajille, ja kauppa on määrä solmia tämän vuoden aikana, Reuters kertoo.

Tarjouksia valmistelevat ainakin EQT ja Macquairie sekä Goldman Sachs ja vakuutusyhtiö Ilmarinen. EQT:n edustajaa ei tavoitettu, ja muut osapuolet olivat haluttomia kommentoimaan väitteitä tarjouksista.

Vattenfall on Fortumin jälkeen Suomen toiseksi suurin sähkönjakelija 347 000 asiakkaallaan.

Vattenfall myy osia omistuksestaan kannattavuuden parantamiseksi. Vattenfallin tavoitteena on pienentää toimintakustannuksia noin 650 miljoonalla eurolla. Yhtiön päämarkkina-alueita ovat Ruotsi, Saksa ja Alankomaat.

Suosittelemme sinulle