Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Nuorisokulttuurit ovat häviämässä

Tutkijoiden mukaan nuoret eivät enää halua määritellä itseään alakulttuureihin. Useat kaveriporukat ja eri tyylisuunnat kiehtovat yhtä aikaa.

Nuorisoa katukuvassa.
Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Nykyisin vain harva nuori ilmoittaa kuuluvansa gootteihin, hoppareihin, ernuihin tai emoihin. Nekin jotka kuuluvat tiiviisti johonkin alakulttuuriin, vakuuttavat siirtyvänsä joustavasti eri kaveriporukoiden ja tyylisuuntien välillä.

- Varmaankin porukat alkavat sekoittua enemmän. Osa on aika tarkkoja, että edustaa jotain just tiettyä, sanoo helsinkiläinen Iina.

- Ei siinä ole väliä, mitä musiikkia tai tyyliä edustaa. Kyllä mä olen kavereiden kanssa käynyt muillakin keikoilla kuin pelkästään metallia kuuntelemassa, sanoo Iinan kanssa kaupungilla pörrännyt Saku.

Nuorisotutkimukseen ja nuorten palvelujärjestelmiin erikoistunut tutkija Tapio Kuure nostaa nuorten yksilökehityksen ja liikkuvuuden keskeiseksi tekijäksi. Usein ajatellaan, että individualisoitunut yhteiskunta on negatiivinen asia.

- Siinä on myös paljon positiivista, kun nuoret pystyvät mietiskelemään omaa elämäänsä ja tekemään tietoisesti valintoja, missä tilanteessa valitsee minkäkin kulttuuriryhmän, Kuure sanoo.

- Aikaisemmin oltiin enemmän sidoksissa omiin kadun kulmiin, omiin kyliin tai omiin kaupunkeihin. Nyt liikutaan enemmän eikä sitoutumisen tarve ei ole niin suuri, Kuure analysoi.

Alakulttuuri-termin merkitys näyttääkin häviävän kokonaan.

- Itse puhuisin tänä päivänä pikemminkin osakulttuureista. Välillä nuoret kokoontuvat kuuntelemaan tiettyjä bändejä, mutta suurimman osan ajasta he saattavat olla jossain ihan muualla ja pukeutua ihan toisella tavalla, sanoo nuorisotutkija Mikko Salasuo.

Mallia otetaan maailmalta ja tietoa haetaan internetin välityksellä. Nykyisin trendinä on suvaitsevaisuus.

- No, varmaan se on se, että ihmiset alkaa olla yksinkertaisesti vähän avoimempia, helsinkiläinen Iina sanoo.

- Ihmiset ovat tylsistyneet sotimaan. Ei niitä kiinnosta tappelu koko ajan. En mäkään jaksa aukoa päätä, että miten sä jaksat kuunnella tollasta musiikkia, Saku pohtii.

Suosittelemme