Suomessa on tällä hetkellä kymmenkunta jo toimivaa eko- ja yhteisökylää, arvioidaan Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry:stä. Lisäksi suunnitteilla on ainakin neljä uutta kylää. Joissakin vakituisia asukkaita on yli kolmenkymmentä, joissakin vain muutamia.
Ekokylä on asuinalue, jonka suunnitteluun asukkaat osallistuvat itse. Asukkaat ovat sitoutuneet kaikkiin kestävän kehityksen osa-alueisiin. Suomen ekokylissä asukkaiden tavoitteet vaihtelevat: joissakin painotetaan yhteisomistajuutta ja yhteisviljelyjä, toisissa on esimerkiksi keskitytty ekologiseen rakentamiseen.
Kivisalon isäntä halusi palauttaa yhteisöllisyyden
Kuopion Riistavedellä sijaitseva Kivisalon yhteisökylä on perustettu vuonna 2004 osana valtakunnallista yhteisökylähanketta. Kivisalo on ollut jo vuosisatoja Miettisen suvun hallussa, ja tilalla on ollut 1700-luvun isojaosta asti yhteisomistuksen perinne. Tila kuitenkin lohkottiin osiin 1990-luvulla.
Uuden osatilan isäntä Martti Miettinen oli mukana perustamassa noin 120 hehtaarin Kivisalon yhteisökylää vuonna 2004 osana kansallista yhteisökylähanketta.
- Sukuperintä ei ole enää nykyaikaa, vaan ihmiset heimoutuvat erillaisten intressien ympärille. Tällainen tila tarjoaa mahdollisuuden monenlaisille ihmisille tulla tekemään jotain, mikä on heille mielekästä, Miettinen sanoo.
Viime vuosina tilalla on herätelty henkiin etenkin maanviljelyä. Tänä kesänä pelloilla on viljelty ohraa ja härkäpapuja. Tekemistä on riittänyt pitkälle syksyyn, sillä nyt Kivisalossa ahkeroidaan hirrenveistäjien tuvan kattotalkoiden parissa. Martti Miettisen lapsuudessa Kivisalon navetassa ammuivat lehmät, mutta ainakin toistaiseksi yhteisökylän navetta on vielä tyhjillään.
- On tänne uutta navettaakin suunniteltu ja puhuttu myös karjan tuomisesta takaisin, mutta se ei ole ihan vielä ajankohtaista, kertoo kylän kehittäjä ja Miettisen apumies Esa Aaltonen.
Tutustujia etenkin kesäisin
Kivisalossa on tällä hetkellä muutama vakituinen asukas, eikä vakiasukkaita ole vielä kovalla tarmolla pyritty haalimaankaan. Vierailijoita ja väliaikaisasukkeja kuitenkin riittää etenkin kesäisin. Jotkut ovat kunnostaneet tilalle omia nurkkauksia, joissa voi nauttia savolaisesta kesänvietosta.
- Ihmiset tutustuvat tähän paikkaan ja etsivät omia mahdollisuuksiaan. Kohta puitteet ovat sellaiset, että tänne voi ruveta vaikka omaa taloa naputtelemaan, Esa Aaltonen sanoo.
Tamperelainen Tommi Taipale saapui Kivisaloon tutustumiskäynnille ja talkooavuksi hirrenväistäjien tuvan kattourakkaan. Hän on kiinnostunut yhteisöllisyyden rakentumisesta maaseutuympäristössä.
- On kiinnostavaa opetella rakentamista ja toisaalta tällainen yhteisö kiinnostaa laajemminkin. Tykkään tästä hiljaisuudesta ja rauhasta, Taipale sanoo, mutta jättää vielä avoimeksi sen, voisiko Kivisalo kutsua häntä myös pysyvästi.