Tällä hetkellä rakennuksessa, Kiinteistö Oy Myllyojan palvelukeskuksessa, toimii useita yrityksiä. Liiketoimintaa keskuksessa pyörittävät muun muassa pitseriat ja hyvinvointiyritykset. Palvelukeskuksen purkamista harkitsevat kiinteistön omistava Oulun Osuuspankki ja rakennusfirma YIT Rakennus Oy.
Tahot ovat tehneet hankkeesta aiesopimuksen, jonka mukaan tavoitteena on kehittää tonttia, jotta sille voidaan rakentaa nykyaikaiset vaatimukset täyttäviä asuntoja ja liiketiloja. Osalle kiinteistössä toimivista yrittäjistä tieto purku-uhasta tuli yllätyksenä.
- Kyllä se oli aluksi shokki, koska en ollut osannut varautua näin isoon muutokseen. Sehän tarkoittaa meille yrittäjille sitä, että meidän täytyy löytää rakentamisen ajaksi tilat jostakin muualta, jos tämä toteutuu, jotta voimme jatkaa toimintaamme, Myllyojalla toimivan fysikaalisen hoitolaitoksen Kunto-Avaimen yrittäjä Katja Tague sanoo.
Taguen mukaan heille on kerrottu, että suunnitteilla olevan kerrostalon alakertaan olisi kuitenkin tulossa tulevaisuudessa myös liikehuoneistoja.
- Näin meille on sanottu ja samalla luvattu, että nykyiset yrittäjät saisivat niihin ensimmäisenä mahdollisuuden päästä. Olisivathan tilat sitten uusia ja hyviä, mutta kyllähän talon rakentaminen nyt sen parisen vuotta kestäisi. Se tässä eniten huolettaa.
Oulun Osuuspankki ja YIT Rakennus Oy ovat jättäneet hankkeesta kaavamuutoshakemuksen Oulun kaupungin tekniseen keskukseen. Hakemus on etenemässä käsittelyyn.