Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Sanni haukkuu ja isäntä itkee

Keminmaan Maulassa asustelee tuore Suomen mestari. Hän on mukava, mutta kova suustaan ja herkkä haukkumaan. Varsinainen mestarinarttu, joka tottelee kun hänelle vihelletään.

Sahinahon Sannille on kaadettu vasta pari hirveä, mutta hirvenhaukkukilpailuissa mestaritar on metsästänyt huippupisteitä kisasta toiseen.
Sahinahon Sannille on kaadettu vasta pari hirveä, mutta hirvenhaukkukilpailuissa mestaritar on metsästänyt huippupisteitä kisasta toiseen. Kuva: YLE Jari Vesa
Avaa Yle-sovelluksessa

Perjantaina 11.11. kilpailtiin Hauholla Suomen harmaahirvikoirajärjestön hirvenhaukkukilpailuissa Suomen mestaruuksista. Narttujen Suomen mestariksi itsensä haukkkui Keminmaan Maulassa asusteleva Sahiahon Sanni. Juha Kuparin omistama 2,5 vuotias norjanharmaa hirvikoira sai kisassa huippupisteet 92.

Huippuhaukku herkisti

Juha Kuparilla on ollut hirvikoiria yli 30 vuotta ja monet niistä ovat olleet hyviä ja menestyneet kisoissa, mutta Sahiahon Sanni on ylitse muiden.

-Sannin sukujuuret ovat Kajaanissa ja Saarijärvellä. Minulla oli hyvää tuuriakin kun olin hauvaa hankkimassa, sillä hyvistä geeneistä ja koulutuksesta huolimatta tuloksena saattaa olla "hirvivapaa koira", joka ei ymmärrä hirvien päälle pätkääkään. Pitkään olen näissä piireissä pyörinyt ja eipä se kaukana ollut, että raavas mies räjähti parkumaan kun Sannin mestaruus varmistui, Juha nyt nauraa.

Tervolan hirvikanta romahtanut

Sannin ja Juhan loppusyksykin jatkuu todennäköisesti kisojen merkeissä.

-Tervolan hirvikanta on päässyt niin pieneksi, ettei tyhjää juuri kannata pyytää. Hirvikanta on metsästetty yksinkertaisesti liian pieneksi. Meilläkin on porukalla kaatolupia kolmisenkymmentä, joista vasta viisi on käytetty. Ja suurin osa taitaa jäädä käyttämättäkin, mikäli hirvenmetsästystä aiotaan harjoittaa tulevina vuosinakin, Juha Kupari tuumaa.

Suosittelemme sinulle