Vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä puhuttaessa on totuttu, että heitä koskevia asioita kommentoivat liikkeen johdossa olevat miehet. Vanhoillislestadiolaiset naiset näkyvät esimerkiksi netin keskustelupalstoilla nimimerkkien suojissa.
Oululainen, kolmikymppinen Rebekka Naatus tekee poikkeuksen, hän puhuu ja kirjoittaa omalla nimellään ja vieläpä vaietusta aiheesta, lestadiolaisnaisten oikeudesta määrätä omasta ruumiistaan tai oikeastaan siitä, että sitä ei ole.
Naatus kirjoittaa kokemuksistaan "Minun ruumiini ei ollut minun" pamfletissa Iloisen talon kellareissa. Teoksessa eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien edustajat kertovat oikeuksiensa polkemisesta.
- Uskalsin kirjoittaa aiheesta kun sitä minulta pyydettiin. Ajattelin, että asia on tärkeä, eikä minulla ole mitään hävettävää sen suhteen, Naatus kertoo.
Joko se toinen lapsi?
Rebekka Naatus itse on eronnut yhden lapsen äiti ja myös hän kohtasi aikoinaan lestadiolaisyhteisön paineen kun ensimmäisen lapsen jälkeen toista ei alkanutkaan heti kuulua.
- Nyt moni liikkeen sisällä ei edes pidä minua oikeana vanhoillislestadiolaisena kun toimin eri tavalla.
Naatus tietää, että monet lestadiolaisperheet käyttävät ehkäisyä, mutta aiheesta ei puhuta kuin ehkä vain lähipiirissä. Mutta jos lapsia ei tule "tarpeeksi", otetaan aihe yhteisössä esille esimerkiksi kysymällä uskosta.
- Vanhoillislestadiolaisessa kielessä ei edes ole mahdollista puhua tällaisista asioista niiden oikeilla nimillä.
Rebekka Naatus uskoo, että jatkossa yhä useampi lestadiolaisperhe päättää itse lapsimääränsä, mutta liikkeen johdon kannan muutoksen ja asian yleiseen hyväksyntää voi mennä jopa pari-kolmekymmentä vuotta.
- Vielä 1960-luvulla kiharat hiukset olivat syntiä, mutta enää sellaisesta ei puhuta, Rebekka Naatus kuvaa ajan muuttumista.