Vauhti on seksikästä. Se on ajan ja määränpään uhmaamista. Liike on huumetta, heiluva horisontti hetken helpotusta. Anna minulle liukuvat värit, ohikiitävät tuoksut, voiman äänet. Anna unohtaa kaikki muu. Itsekkyyteni, lapsille kiukutteluni, loppumattomat korvatulehdukset ja veroilmoitukset. Minä olen uniikki, olenhan, nopeampi kuin kukaan muu. Teen elämästäni selvää, ennen kuin huomaattekaan.
Formulatähti istuu apukuskin paikalla, mutta ei tässä elämässä. Hän tuntee lakimiehiä. Tärkein muistisääntö on, että ei saa muistaa mitään. Hys. Tämä ei kuulu meille tämän enempää.
Muistaminen kuuluu. Ilman muistia ihminen on tyhjä kuori. Ilman muistia meillä ei ole inhimillisyyttä, empatian tajua, sitä lämpöä jota toinen itkien odottaa. Muisti sitoo meidät yhteen. Muistamme miten me kastuimme, rakastuimme, menimme sekaisin yhdessä ja muutuimme samaa tahtia vanhemmiksi ja tyhmemmiksi. Pelleilimme juustonaksuilla.
Sanotaan että huono muisti on onnellisuuden tae. Omistajalle se voikin olla. Ympäristössä se herättää kauhua. Ihminen joka ei muista mitään, hymyilee euforian vääristämillä kasvoilla pelottavasti kuin Berlusconi, valmiina uusimaan milloin tahansa elämänsä pahimmat virheet. Jos haastat hänet mopollaseinäänajokisaan, se lähtee. Se hörnäsee pikkuvinkistä litrasen Tabascon. Viuhahtaa kirkossa. Kokeilee kernaasti, miten kartano syttyy.
Muistikuvat. Onko niitä tarpeeksi? Se on ainoa asia mikä vielä pelottaa. Hetket unohtaa. Lapsuuden lähimetsä. Sen puolen hehtaarin metsän suuruutta ei voi unohtaa. Ensimmäinen mopo. Sitä ei mies unohda. Läskitankki-Solifer 76. Se vapaus. Se paloi sieluun, sellaista vapautta ei sen jälkeen ole kokenut. Rakastumiset, silmiä ja huulia. Lapsen syntymä. Mitä tapahtui? Muistan että minäkin olin olemassa, mutta mihin miestä noin ylipäätään tarvitaan. Muistan vauvan hytkytyksen, yön paksuuntumisen jakkimakupalaksi ja nyt se vauva opiskelee englantia. Kuka kiihdytti kaiken nollasta sataan? Kai rakkaus on pysynyt nelipisteturvavyönä.
Mutta muuta. Kesät joista formulatähdetkin yrittävät nautiskella. Vähän mies muistaa kesistä, tämän Telluksen kauneimmista kuvista. Lapsen molskahduksen, katiskassa istuvan hauen. Laiturin ajattomuuden, märkien jalanjälkien tuoksun. Auringonlasku menee jo arvailuksi. Onko ne kaikki nyt niin erilaisia? Tuhannes Lonkero - pakomatka. En muista mihin, en muista miksi.
Vaivumme mökkimaisemassa psykoosiin. Se vain tapahtuu. Meistä valuu kuona, etiketit liukenevat, kun käännymme haja-asutusalueelle. Ammattilainen katoaa. Eläin kömpii esiin. Tuo sadun Keiteleen Koala. Se tahtoo kokea vielä kerran tulen kuumuuden, yön kylmyyden ja sokean vauhdin. Se eläin ei muista mitään. Se on tehnyt muutaman refleksinomaisen muuvin. Antaa mennä.
Sponsorisopimus ja neuvot eivät kuulu tähän hetkeen. Nyt ovat voimassa värisevän voiman laittomat lait. Tämä on minun ja taivaankannen välinen keskustelu. En muista mitään. Pussaa minua, että tiedän olevani elossa.