YLE Uutiset lähetti kyselyn SM-liigaseurojen ns. virallisille faniyhdistyksille. Näiden lisäksi monella seuralla on muitakin faniryhmittymiä, joiden jäsenmäärät lisäävät kannattajakuntaa.
Hurjimman kasvun lehtereilleen on saanut HIFK, jonka faniryhmän jäsenmäärä on jo lähellä 1 700:aa. Viime kaudella määrä oli 1 300. Myös Tampereen Ilveksen Ilves-Perhe on kasvanut viime vuodesta. Nyt Perheessä on 1 900 jäsentä, kun vuosi sitten määrä oli noin 1 600.
Melkoinen pudotus maksaneissa jäsenissä on yllättäen liigakärki KalPalla. Kun viime vuonna kuopiolaisten kannattajayhdistyksessä eli Mustassa Verkostossa oli 225 maksanutta, on määrä tippunut nyt alle kahden sadan. Pudotusta on myös mm. JYPin, Ässien ja SaiPan kohdalla.
On kuitenkin muistettava, että kausi lähenee vasta puoliväliään, ja perinteisesti kannattajayhdistysten väki heräilee maksamaan jäsenmaksuja vasta kauden kiihkeimmässä vaiheessa.
- Espoon sekasortoisesta alkukaudesta johtuen moni ei ole hankkinut kausikorttia, eikä sitä myötä myöskään maksanut jäsenmaksuaan meille. Nyt tilanne normalisoitunee, kuvailee Blues Fan Clubin puheenjohtaja Jussi Keskinen.
Kannattajilta kritiikkiä ja tukea
Joukkueiden menestys ja myös menestymättömyys alkukaudesta ovat yllättäneet fanit. Esimerkiksi puolustavan mestarin HIFK:n fanit ovat kritisoineet valmennusjohdon ylläpitämää pelityyliä.
- Nihkeätä on ollut. Hifkiläiset ei niinkään kaipaa välttämättä voittoja, vaan viihdyttävää peliä. Korkealta karvausta ja aggressiivista peliä ei ole oikein näkynyt, eikä kukaan jaksa katsoa marraskuussa mitään nolla–nolla-nyhjäystä. Mutta nyt onneksi näyttää jo paremmalta ja viime peleissä homma on kääntynyt parempaan, toteaa HIFK Fan Clubin hallituksen jäsen Jouni Manninen.
Myös sarjataulukon häntäpäässä majailevien joukkueiden kannattajilla riittää uskoa.
- SaiPaFanien slogan ”aina tukena” pätee tänäkin päivänä, vaikka sijoitus on häntäpäässä. Faneilla riittää uskoa ja tahtoa omaa joukkuetta kohtaan. Uskomme, että SaiPalla on samanlaiset mahdollisuudet pärjätä kuin muillakin joukkueilla, mutta toki pitää ottaa huomioon liigan pienin budjetti, toteaa SaiPaFanien toiminnanjohtaja Pauli Mikkonen.
Porin Ässien Pataljoona puheenjohtaja Jarkko Huhtala toivoo tunnelman paranevan kautta linjan.
- Liigahallien tunnelmassa on vielä paljon parantamisen varaa. Monella seuralla vain pieni kannattajajoukko pitää yksin meteliä hallissa koko ottelun ajan. Tätä porukkaa pitää jatkossa saada suuremmaksi, Huhtala toteaa.
Ryhmien välillä nokkapokkaa
Muutaman seuran kannattajakunta on jakaantunut kilpaileviin leireihin. Esimerkiksi Turun Palloseuralla on
Tepsiläiset ry:n lisäksi TPS-kannattajat-niminen ryhmä. Turkuhallissa joukot kannustavat omiaan kahdessa eri katsomonosassa. Myös internetin keskustelupalstoilla sananvaihto on kitkerää, vaikkakin viime päivinä kannustusjoukot ovat lähentyneet.
Myös HPK:n Ritarikunta ja äänekäs Sikakatsomo ovat peleissä toisistaan erillään. Ritarikunnasta kerrotaan, että hämeenlinnalaisten kotihalliin on vasta perustettu uusi fanikatsomo, johon ovat tervetulleita kaikki, joilla on oranssi sydän.
Jokereita puolestaan tsemppaavat sekä Eteläpääty että Old chiefs -ryhmittymät, ja Lahdessakin Pelicansien tukena on eri ryhmiä.
Joukkue ja virallinen faniryhmä | Jäsenmäärä nyt | Jäsenmäärä viime kaudella |
TAPPARA, Liiga-Tappara Fan Club | 3172 | 3128 |
ILVES, Ilves-Perhe | 1900 | 1600 |
HIFK, HIFK Fan Club | 1650 | 1300 |
TPS, Tepsiläiset | n. 1000 | n. 1000 |
ÄSSÄT, Pataljoona | yli 500 | 640 |
BLUES, Blues Fan Club | 460 | 500 |
JOKERIT, Eteläpääty | 290 | 250 |
PELICANS, Flying Pelicans | 255 | lähes sama |
LUKKO, Lukkofanit | yli 200 | 208 |
KALPA, Musta Verkosto | alle 200 | 225 |
JYP, JYP Fan Club | 156 | 183 |
HPK, Ritarikunta | 117 | 140 |
SAIPA, SaiPaFanit | 110 | 145 |
KÄRPÄT ei toistaiseksi ole toimittanut lukuja |