Italiassa on hierottu viikonlopun aikana kuumeisesti sopua uudesta säästöohjelmasta. Pääministeri Mario Montin on määrä esitellä kriisin partaalle ajautuneen Italian sopeutustoimet parlamentille maanantaina. Montilta odotetaan laajaa talousohjelmaa, joka pyrkii tasapainottamaan Italian budjetin vuoteen 2013. Italian hallitus kokoontuu etuajassa jo tänään sopimaan säästö- ja talouskasvupaketista.
Maanantaina Ranskan ja Saksan johtajat alkavat puolestaan valmistella yhteistä esitystä eurokriisin ratkaisemiseksi loppuviikon huippukokouksessa. Julkilausuttuna tavoitteena on entistä tiiviimmän talousliiton muodostaminen euroalueelle. Tiivis talousunioni saattaisi avata pääsyn Euroopan keskuspankin rahanpainokoneisiin.
Akuutti kriisi hoituukin lopulta keskuspankkirahalla, uskoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju.
- Meidän on löydettävä ratkaisut siitä, kuinka tämän kriisin hoitoon löytyy riittävästi rahaa. Sitä rahaa löytyy Euroopan keskuspankilta ja IMF:ltä sen lisäksi, että meillä on vakausrahasto.
Uusi talousliitto kaventaisi eurovaltioiden budjettivaltaa. Suomelle ei voimakasta Brysselin ohjausta olisi kuitenkaan heti luvassa
- Meidän täytyisi luovuttaa Brysseliin budjettisuunnitelmamme, ennen kuin se eduskunnassa hyväksytään. Käytännössä se ei muuttaisi lukujamme, koska osaamme itsekin pitää huolta siitä, että budjetti on järkevä, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Aki Kangasharju.
Sampo taotaan IMF:n, EKP:n ja EVM:n voimin
Tiistaina Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner matkustaa Eurooppaan kolmen päivän vierailulle. Vierailun aikana Geithner tapaa muun muassa EKP:n sekä suurimpien euromaiden johtoa. IMF:n suurin rahoittaja pyritään vakuuttamaan valuuttarahaston roolin merkityksestä kriisin ratkaisussa.
- Tämä ei ole pelkästään euroalueen vaan kaikkien maailmantalouksien etujen mukaista, että päätöksiä syntyy. Sen takia IMF on tärkeä ja uskon, että IMF saadaan mukaan. Painetta on kertynyt ja kerrytetty niin paljon, että päätöksiä varmasti myös tulee.
Lopulta torstaina mustat autot kaartavat jälleen huippukokouspaikalle Brysselissä. EU-johtajat kokoontuvat kahdeksi päiväksi puimaan päätöksiä, jotka saattavat muuttaa EU:n luonnetta merkittävästi kohti tiivistä talousunionia.
Mutta entä jos päätöksiä ei saadakaan aikaiseksi?
- Sitten tapahtuu se, että valtioiden velkakirjojen korot jatkavat nousua. Mikäli pankit turvautuvat edelleen keskuspankin turvaan ja eivät uskalla lainata toisilleen rahaa, on käsillä aito luottolama. Siitä ei ole pitkä matka eurojärjestelmän romahtamiseen, Kangasharju vastaa.