Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Rotanmyrkky on myrkkyä myös lemmikille

Hiiribaarit ja muut myrkyt voivat olla tehokas konsti kutsumattomien jyrsijöiden tappamiseen, mutta samalla vaaravyöhykkeessä ovat myös lemmikit. Ensihoidoksi sopivaa, suun kautta otettavaa K-vitamiinia ei enää markkinoilta löydy. Eläinlääkäri Elina Illukka neuvookin lähtemään vastaanotolle heti, jos epäilee koiran tai kissan syöneen rotanmyrkkyä.

Kuvassa dreeveri juoksee kieli pitkällä kohti kameraa.
Kuva: Anssi Leppänen / Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Runsas hiirivuosi tarkoittaa myös runsaampaa hiiren- ja rotanmyrkkyjen käyttöä. Lemmikkieläinten kannalta kannattaa kuitenkin olla tarkkana, mihin myrkyt sijoittaa.

- Pieni koira pääsee vaikka hiiribaariin, mutta jos hiiret menevät pitkin ruokakaappeja, niin myrkyn voi laittaa johonkin ylemmälle hyllylle, neuvoo eläinlääkäri Elina Illukka turkulaisesta eläinlääkäriasema Pet-Vetistä.

Jos kuitenkin huomaa vaikka lemmikin viiksi- tai kuonokarvoista, että rotanmyrkkyä on syöty, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Oireisiin voi kuulua voimakas anemia tai yleiskunnon romahtaminen. Varfariinipitoiset myrkyt aiheuttavat koiralle tai kissalle veren ohentumista. Ensihoidoksi tällaisessa tilanteessa käy K-vitamiini. Suun kautta annettavaa K-vitamiinia ei kuitenkaan enää löydy markkinoilta. Elina Illukka arvelee tämän johtuvan markkinatalouden lainalaisuuksista.

- K-vitamiini on ollut ihmisille tarkoitettu valmiste, ja ilmeisesti markkinat ovat niin pienet, ettei sitä kannata pitää myynnissä. Toisaalta pienen marginaalituotteen vuoksi ei viitsitä tehdä ehkä vaadittavia lääketieteellisiä tutkimuksiakaan. Lemmikinomistajan kannalta se on kurja asia.

Eläinlääkärillä koira tai kissa tutkitaan. Jos kyseessä on esimerkiksi rotanmyrkky, K-vitamiinia annetaan injektiona.

Myrkkyä voi tulla naapuristakin

Rotanmyrkyn syömistä voi joskus epäillä, vaikka lemmikin omistaja ei olisi itse ollut missään tekemisissä myrkkyjen kanssa.

- Joskus pitää selvittää, onko myrkytystapaus tullut ilkivaltana, vaikkapa naapurieripuran tuloksena. Onneksi nämä ovat kuitenkin tosi harvinaisia tapauksia, kertoo Elina Illukka.

Mökkiolosuhteissa voi sattua myös ikäviä yllätyksiä.

- Jos lemmikki on mökillä vapaana, se voi käydä syömässä myrkkyä vaikka naapurin navetasta, jossa on kissaluukku. Kannattaa vähän kartoittaa lähialuetta, että onko jossain mahdollisesti myrkkyä.

Koirat ovat yllättävän ketteriä ja kekseliäitä pääsemään paikkoihin, joihin niihin ei uskoisi pääsevän.

- Sukulaisillani oli koira, joka löysi aina varfariinipitoisen myrkyn, vaikka se piilotettiin mihin. He vaihtoivat myrkyn ei-varfariinipitoiseen ja yrittivät piilottaa vielä paremmin. Koira söi sitäkin ja sai todella vakavan maksahäiriön. Turvallista rotanmyrkkyä ei ole olemassa, eläinlääkäri Elina Illukka toteaa.

Suosittelemme