Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Hirven- ja poronliha ei ole luomua

Euroopan Unionin näkemyksen mukaan hirvestä tai porosta tuotettua lihaa ei saa markkinoida luomulihana. Ei missään EU-maassa. Se on Euroopan Unionissa ihan lakiin kirjoitettu ja sitä Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira myös tähdentää.

Hirvi nuolukiviautomaatilla
Pudasjärvellä metsästäjät ovat kiukkuisia RKTL:n hirvikanta-arvioihin. Kuva: Antero Isola
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylitarkastaja Eeva-Liisa Taskinen Evirasta sanoo, että kysymys ei ole EU-lain tulkitsemisesta vaan sen noudattamisesta.

-Tämä EU-lainsäädäntöhän on alunperin jo 1990-luvulta, eli kyseessä ei ole mikään uusi laki.

Taskisen mukaan laki rajaa sen, että luonnonvaraisesta metsästyksestä ja kalastuksesta saatavat tuoteet eivät ole luomua, luonnonmukaisesti tuotettuja.

Miksi hirvi ja poro eivät kelpaa luomuksi?

Hirvi ja poro eivät kelpaa luomuksi siksi, että viranomainen ei pysty valvomaan, minkälaista ravintoa se hirvi siellä metsässä syö. Hassultahan tuo kuulostaa, mutta kuulostaako se hassulta ylitarkastaja Eeva-Liisa Taskisen korvaan?

-Ei se tunnu hassulta, koska meidän ei ole edes tarvetta valvoa luonnonvaraista riistaa tai kaloja. Valvonta rajoittuu täysin luomutuotantoon - valvontaan, jota EU edellyttää.

-Koko lainsäädännön tarkoitushan on nimenomaan estää, että kuluttajaa ei johdeta harhaan kutsumalla jotakin tuotetta luomuksi, jota se ei ole. Ei liioin haluta, että eri toimijoiden välille tulisi vääristynyttä kilpailua. Luomu on suojattu sana.

Tuon suojatun luomu -sanan vastakohtana voi sitten olla vaikkapa tavallinen tuotanto tai tehotuotanto.

Luomussa valvotaan pellolta pöytään

Evirassa toki tiedetään, että poroa ei riistana metsästetä, mutta sama EU-laki koskee sitäkin. Ylitarkastaja Taskisen mukaan lakiin on tarkoin kirjattu luomulihan määritelmä ja se on ehdoton. Tuon määritelmän mukaan luomulihaa saadaan eläimestä, jota on ruokittu valvotusti ja tarkistetusti ainoastaan luomurehulla ja -ravinnolla.

Taskinen korostaa, että luomu on tuotantotapa. Luonnonvarainen ei ole tuotantotapa.

- Luomussa tuotantoa valvotaan ruokinnasta asti - siis pellolta pöytään.

-Luonnonvaraisesti saatua lihaa ei sen sijaan ole tuotettu valvotusti, eikä luonnonvaraisuus muutenkaan ole miikään tuotantotapa... Eläimet elävät luonnonvaraisesti... luonnossa.

-Niinkuin sanoin. Tuo luomu-määritys on ollut käytössä jo aikaisemmin. Luomutuotteiden kysyntä on saattanut nostaa kuluttajien ja ehkäpä joidenkin yrittäjienkin mieleen luomuna myös muita kuin puhtaita luomutuotteita.

Ylitarkastaja Taskisen mukaan laissa luomu on määritelty tarkan tuotantosäännön mukaiseksi tuotteeksi.

Ei saa myydä luomuna, jos se ei sitä ole

Jos joku kuitenkin myy ja markkinoi riistalihaa puhtaana luomulihana, niin Eviran mielestä se on väärin.

-Suomessa luomutuotteiden kaupanpitämistä valvovat kunnat. Eli jos epäilee, että myydään luomuna tuotetta, joka ei ole luomua, niin siinä kannattaa aina ottaa yhteyttä oman kunnan valvontaviranomaiseen.

Vaikka tuon EU-määritelmän mukaan Suomessa ei luomuhirvenlihaa ole, eikä ole täydellistä luomuporoakaan, niin Eviran ylitarkastaja Eeva-Liisa Taskinen rauhoittelee.

-Kyllä Lapin porosta voidaan olla ylpeitä, vaikka se ei luomua olekaan.

Paliskunnissa kummeksutaan

Paliskuntain Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Knuuti kummeksuu tuota Euroopan Unionin näkemystä. Knuutin mielestä poro ja hirvi - jos mitkä - ovat luomua.

Knuutin mielestä nyt on pieni keskustelun paikka EU:n kanssa.

-Pitäisi lähteä siitä, että ensin kaikki luonnossa elävä ja sieltä ravintonsa saava määritellään luomuksi ja sitten katsotaan miten siihen määritelmään istuvat siat, lampaat ja muut kotieläimet.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.

Suosittelemme