Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Pelätty E10 ei rikkonutkaan moottoreita

Vuosi sitten myyntiin tullut 95 E10 -bensiini on vasta loppuvuodesta ohittanut suosiossa 98-oktaanisen. Suomen bensiiniautokannasta 70 prosenttia voisi käyttää E10-bensiiniä, mutta lähes kolmannes näiden kuljettajista ei uuteen polttoaineeseen syystä tai toisesta luota. Autoalan mukaan E10 ei ole aiheuttanut yhtään etukäteen pelättyä moottorivauriota.

Bensapistooli huoltoasemalla.
Kuva: Oliver Berg / EPA

Suomessa tällä hetkellä myyty bensiini jakautuu lähes tasan 95 E10:n ja 98 E5:n välillä. Jos bensiiniautokanta jaetaan ajettujen kilometrien mukaan, voitaisiin yli 80 prosenttia matkoista tehdä E10-bensiinillä. Vanhemmalla autokalustolla, johon E10 ei sovellu, ajetaan vähemmän kilometrejä kuin uudemmalla.

VTT tutki keväällä E10-bensiinin vaikutusta auton kulutukseen. Suurta eroa normaaliajossa 98 E5 -bensiinin verrattaessa ei löytynyt. Vasta kesäkuussa julkaistun tutkimuksen jälkeen E10 myynti lähti hiljalleen nousuun.

- Silloin saatiin niskalenkki huhupuheen ja mutu-tuntuman väliltä. Niitä lukuja, mitä silloin esittelimme, ei kukaan voinut enää kiistää, koska ne oli tehty sen verran perusteellisesti, muistelee VTT:n erikoistutkija Juhani Laurikko.

Moottorivaurioista ei todistettua tietoa

Kulutus ei kuitenkaan ollut suomalaisten suurin huoli. Moni epäili etanolipitoisemman polttoaineen vaurioittavan moottoria.

- Auton valmistaja on paras arviomaan polttoaineen sopivuuden autoihin. Tuntui kummalliselta, että suomalaiset eivät kuitenkaan luottaneet siihen, mitä autonvalmistajat ilmoittivat, VTT:n Laurikko toteaa.

Entinen autoalan professori, Tieliikenteen tietokeskuksen asiantuntija, Harri Kallberg on käynyt vuoden aikana läpi kaiken saatavilla olevan tiedon E10:n vaikutuksesta moottoreihin.

- Valituksia ja epäilyksiä on tullut paljon siitä, että auton vika tai käyntihäiriö olisi sattunut samaan aikaan kuin siirtyminen E10-bensiinin. Syy–yhteyttä häiriön ja E10:n välillä ei kuitenkaan ole osoitettu yhdessäkään tapauksessa. Jos joku muuta väittää, niin toivotaan, että hän perustelee väitteensä ja näyttää, mitä todella on tapahtunut, Kallberg sanoo.

”Talven käyntiongelmat E10 piikkiin”

Jälkiviisastunut autoala sekä polttoaineen jakelijat tekisivät nyt yhden asian toisin. Uusi polttoaine olisi pitänyt ottaa käyttöön kesällä.

- Silloin talviajan aiheuttamat häiriöt eivät olisi menneet niin selkeästi E10:n piikkiin, niin kuin ne mediassa menivät, Kallberg lataa.

VTT:n polttoaineasintuntija on samoilla linjoilla.

- Touko- tai kesäkuussa, kun autoilussa kaikki muukin menee helpommin, se vaihto ei olisi aiheuttanut niin paljon närästystä, toteaa VTT:n erikoistutkija Juhani Laurikko.

Varsinkin öljyala on medialle katkera, sillä talven ja vielä kevään rummutus sekoitti alan toimijoiden mukaan pahasti E10 myynnin. ST1:n myyntijohtaja Mikko Reinikari vakuuttaa kuitenkin, että nyt kun puolet Suomessa myydystä bensiinistä on E10-bensiiniä, on jakelijoilla rauha maassa.

- 98 E5:n myynti Suomessa oli 2010 noin 160 miljoonaa litraa. Tänä vuonna myydään markkinoilla yli miljardi litraa 98-oktaanista. Tämä on ollut ennen kaikkea logistinen haaste, kun tietyn polttoaineen kulutus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Hankala siihen oli kenenkään varautua, ST1:sen Reinikari sanoo.

Suosittelemme