Keväällä tuli täyteen 42 vuotta. Pari kesää aikaisemmin heräsin toden teolla tähän terveydestä ja kunnosta huolehtimiseen. Nelikymppistarkastusten sanoma oli selvä: ”jotain tarttis tehdä”. Listalle nousivat sekä painon, kolestroliarvojen, veren sokerin kuin verenpaineenkin pudottaminen.
Vauhdittajaksi elämäni maratonille tuli mahdollisuus edustaa Suomea 8.8.-09 Veteraanien MM-kilpailuissa. Ajankohta on juhlallinen, sillä silloin tulee vuosi kuluneeksi Pekingin olympialaisten avajaisista.
Vieläkin mellevämpää olisi ollut ehkä juosta sinivalkoisessa edustuspaidassa tiistaina 4.8.-09. Numeroleikeistä aina innostuneena olen ynnännyt 6+30+31+4 ja saanut tulokseksi 71. Kun tuo päivien luku jaetaan 365:lla, niin jäljelle jää 0,195.
Kun pohjalla on jo 42 vuotta elettyä elämää ja kesän myötä tuo yllä mainittu siihen päälle, niin tiistaina on siis minulle 42,195-vuotissyntymäpäivä. Maratonin ystävät tietävät, mitä se luku merkitsee.
Pari spurttia vielä juoksin
Perjantaina jatkoin vielä viimeistelyharjoituksia ja pistelin Mökkiperän erikoiskokeen vaikutuspiirissä Kintaudella (ei Kintauksessa, niin kuin valtakunnan päälehti otsikoi) 20 minuuttia menosuuntaan ja 20,5 minuuttia takaisin. Matkaa kertyi 8,8 kilometriä.
Tiistaina Helsingin Keskuspuistossa kiersin vajaat 7,5 kilometriä. Edellinen juoksu oli kevyempi kuin jälkimmäinen. Silti hyviä olivat molemmat viime viikkojen vaikeuksien jälkeen.
Jos vaan kunto osuu lauantaina kohdalleen, niin muuten ei ole suurta huolta. Polvet ja akillesjänteet ovat suhteellisen rauhallisia.
Sen sijaan oikealla ylhäällä oireilevaa hammasta koetetaan vielä korjailla perjantaina. Jospa siitä ei tulisi samanlainen riesa kuin Marja-Liisalle Albertvillen olympialaisissa.
Suurin huolen aihe on juuri nyt loppuviikoksi povattu hellekeli. Tässä asiassa se on otettava, mikä annetaan; mutta kyllä koleaa pilvipoutaa arvostaisin henkilökohtaisesti.
Keskustelua kilpavarustelusta
Veteraanien MM-kisojen yllä käydään kovaa keskustelua siitä, miten urheilija saa varustautua maratonille. Tämä asia askarrutti minuakin pitkin kevättä. Jackpot itselleni olisi ollut sekä juomapullon kantamisen että vaihtamisen, iPodin ja sykemittarin hyväksyminen.
Aluksi sainkin tietoa, jonka mukaan vain juomapullo olisi pannassa. Nyttemmin on kovan kohun saattelemana kielletty soittimet ja sykemittarit. Juomapullojen ja juomapullovöiden suhteen sääntöjä taasen on väljennetty.
Tästä koko varustelujupakasta voisi saada päänsäryn, jos sille antaisi vallan. Toki itsekin olisin nauttinut mielelläni musiikin voimasta ja sykemittarista sen eri palveluineen, mutta näillä mennään.
Iloisin mielin matkaan
Uskon, että järjestäjät tekevät parhaansa, kuten me urheilijatkin. Urakkaa riittää molemmilla ja jotkut syyt ratkaisujen takana aina ovat. Niillä on turha nyt mieltään pahoittaa.
Luulen, että osallistuminen MM-maratonille tuo myös hyviä tuntemuksia ja vaaka painuu lopulta plussan puolelle. Itselläni ainakin kyseessä lienee ainutlaatuinen ja todennäköisesti ainoaksi jäävä kokemus Suomi-paidassa elämäni maratonilla.
Jo tähän mennessä olemme nähneet, kuinka Lahden kisoissa liikunnan ja kilpailun riemua ovat kokeneet ja toteuttaneet kaiken maailman kansalaiset 35 vuotiaista yli satavuotiaaseen itävaltalaiseen teräsvaariin saakka.
Kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille itseäni valmistautumisessa auttaneille. Mukavaa on myös ollut lukea Mikan, Pekan ja Hengessä mukana olevan kannustusviestejä tältä palstalta viime viikkoina.
Vaikka Elämäni, maraton onkin saavuttanut nyt päätepysäkkinsä, niin ehkä yhtiömme suo vielä kerran palstatilaa ja MM-kisojen päätteeksi ilmestyy vielä lauantain kokemuksia kertaava juttusarjan epilogi.
MIKKO HANNULA