Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Barcelona haluaa 8-vuotiaan suomalaisfutaajan

Maailman paras jalkapalloseura, espanjalainen FC Barcelona, on iskenyt silmänsä korsolaiseen Oliver Antmaniin, jota pidetään ikäisekseen poikkeuksellisen lahjakkaana.

Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallojätit keräävät nuoria lahjakkuuksia riveihinsä yhä nuorempina, jotta myöhemmin ei tarvitsisi maksaa miljooniin euroihin nousevia siirtokorvauksia.

Suomessa tänä kesänä vierailleet Barcelonan kykyjenetsijät kiinnostuivat Korson Palloseuran 8-vuotiaasta Antmanista niin paljon, että suosittelivat koko perheelle muuttoa Espanjaan.

- Kovasti ne kehuivat häntä ja sanoivat, että jos poika olisi espanjalainen niin ottaisivat heti ikäluokkansa edustusjoukkueeseen, kertoo isä Robert Johansson tapaamisesta Barcelonan juniorileirin yhteydessä.

Ihan ilmaiseksi ei Oliver ole taitojaan saanut. Poika on kikkaillut jalkapallolla olohuoneessa käytännössä joka päivä siitä asti kun oppi kävelemään. Päivät kuluvat ainakin kesäisin läheisellä jalkapallokentällä ja yhteensä harjoitteluun saattaa hujahtaa viikossa jopa yli 30 tuntia.

Poikaa itseään harjoittelu ei silti kuulemma koskaan kyllästytä.

Muutto houkuttaisi

Ensi kesänä perheen on tarkoitus mennä tutustumaan Barcelonan harjoitusten tasoon. Unelmana siintää sekin vaihtoehto, että Oliver jonain päivänä voisi tienata leipänsä pelaamalla jalkapalloa.

- Hieno hommahan se olisi. Jos poika itsekin vielä haluaisi. Sen takia me teemmekin kaikkemme sen eteen. Emme ole piilottaneet palloa tähänkään asti, aina on saanut mennä kun on halunnut, kertoo Johansson.

Muuttaminen Oliverin kanssa Barcelonaan on silti ainakin toistaiseksi lähinnä kiehtova ajatusleikki.

- Ei se ole vaan niin yksinkertaista. Meillä on neljä lasta ja pitäisi hankkia toimeentulo siellä, mutta teoriassa kyllä, miksi ei, Johansson miettii.

Korson Messi?

Yksi Oliverin valmentajista on Tanoke-jalkapallokoulun rehtori Pertti Kemppinen. Hän pitää suojattiaan poikkeuksellisen lahjakkaana ja suunnittelee leirejä Barcelonaan jo tulevaksi talveksi.

- Kyllä, on tällaisia intensiteettijaksoja Barcelonassa ja niiden avulla pystytään tarkkailemaan, missä hän on tässä kehityksessä, Kemppinen kertoo.

Kemppisen mielestä Oliverin kehityksen kannalta jopa pysyvä muutto Barcelonaan voisi olla paikallaan. Selkeä esikuva löytyy katalaanijoukkueen nykymiehistöstä, jonka suurin tähti Lionel Messi muutti Espanjaan Argentiinasta 11-vuotiaana ja nousi maailman parhaaksi pelaajaksi.

Onko tässä tarkoituksena tehdä suomalainen Messi?

- Kyllä se on meidän tavoitteenamme kiistatta, ja kyllä Barcelonalla ja Real Madridilla on se linja, että ne hommaavat mahdollisimman nuoria pelaajia sinne, Kemppinen vastaa.

Aika näyttää, onko Oliver yksi näistä nuorista.

Suosittelemme sinulle