Siitä huolimatta että pakkanen on uudenvuoden seutuun paukkunut nurkissa ja talven pakkasennätyksiä on rikottu on suomalaisten sähkönkulutus pysynyt maltillisena.
Viikonloppuna talven ennätyspakkasten aikaan saavutettu kulutushuippu on selvästi alhaisempi kuin joulukuun puolenvälin pomppaus. Kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnittelupäällikön Timo Kaukosen mukaan selkeimmät selittäjät kulutushuipun mataluudelle ovat viikonloppu ja pyhäpäivät.
Kaikkien aikojen sähkönkulutuksen huippu saavutettiin vuonna 2007. Tuolloin sähköä kului Suomessa huippuhetkillä 14 900 megawatin tuntivauhdilla. Ennätyslukemista ollaan viime päivinä oltu reilun 2 000 megawatin päässä.
Suurin syy tähän on se, että vielä 2007 teollisuus porskutti voimansa tunnossa toisin kuin nyt. Kaukosen arvion mukaan teollisuudesta on pysyvästi poistunut yhteensä noin tuhannen megawatin tarve. Vuoden 2007 ennätyksistä jäädäänkin tänä talvena kauas myös pahimmassa mahdollisessa kulutushuipussa.
Sähkön tuonnista Suomi on kuitenkin edelleen riippuvainen. Tosin tuonnin suhde vientiin on muuttunut, ja sähköä viedään nyt myös Suomesta Ruotsiin.