Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kuka ostaisi käytetyn kunnantalon?

Kuntaliitokset ovat tuoneet päättäjille yllättävää päänvaivaa. Esimerkiksi turhiksi käyneet kunnantalot käyvät huonosti kaupaksi.

Muutosjohtaja Seppo Koskinen, taustalla Kiikalan kunnantalo
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuntaliitoksista ei ole seurannut kaikille pelkkää riemua. Etenkin kuntien virka- ja luottamusväki on valvonut öitään ja miettinyt, kuinka kuntafuusiot voisi toteuttaa pienimmän mahdollisen riesan kaavalla.

Esimerkiksi Salossa runtattiin vuosi sitten kasaan kymmenestä kunnasta yksi kaupunki - uusi Salo. Uuden kaupungin käsiin jäi seitsemän kylmää kunnantaloa, tukku vajaakäytössä olevia kansalaisopistoja sekä kourakaupalla lakkautusta odottavia kyläkouluja.

Salon muutosjohtaja, entisen Kiikalan kunnanjohtaja Seppo Koskinen on kiinteistösalkkunsa kanssa helisemässä. Jokaiselle jo vapautuneelle tai pian vapautuvalle julkiselle rakennukselle ei löydy järkevää käyttöä.

On vain yksi myönteinen poikkeus. Koskisen oman entisen kuntapalatsin, Kiikalan kunnantalon, valtuustosalissa toimii tätä nykyä esikoulu.

- Tämä on oikeastaan ainoa suuri tarpeettomaksi käynyt rakennus, jonne olemme tämän vuoden aikana saaneet uutta, aitoa ja hyödyllistä toimintaa, Koskinen kertoo.

Haaveena könttäkauppa

Salon kaupunki haluaisi myydä itselleen tarpeettomat kiinteistöt yhtenä könttänä jollekin luotettavalle taholle. Se olisi poliitikoille helpoin ratkaisu.

- Yksittäisten irtokohteiden myyminen sieltä täältä herättäisi närää ja sytyttäisi kyläsotia, kokenut kunnallismies tietää.

- Lähtökohtanamme on ainakin juuri nyt, että ensin selvitämme perin juurin kaupungin omat tilatarpeet. Sitten on ulkopuolisten ostajien etsimisen aika. Tämä kaikki vie turkasesti aikaa.

Koskinen kuvailee vanhojen kunnantalojen kauppaamista nykyisessä suhdannetilanteessa haasteelliseksi.

- Mistä löytyisi se joku, jolla on villejä ideoita? muutosjohtaja miettii.

Suosittelemme sinulle