Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kirsikkapuiston teko vaikeaa

Aurajokirantaan ehdotettu kirsikkapuutarha aiheuttaa päänvaivaa päättäjille. Turun ympäristö-ja kaavoituslautakunta jätti eilen hankesuunnitelman pöydälle myöhempään kokoukseen

Rantamuurin korjaustöihin tulee kulttuuripääkaupunkivuoden mittainen tauko.
Rantamuurin korjaustöihin tulee kulttuuripääkaupunkivuoden mittainen tauko. Kuva: YLE / Juho Matilainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suunnitelman mukaan 222 erilaista kirsikkapuuta olisi istutettu seitsemään eri kohtaan jokivarren tuntumaan. Puut on lahjoittanut lääkäriasema Pulssin perustaja Sakari Alhopuro. Suunnitelmaa ovat lautakunnalle kritisoineet ylipuutarhuri Arno Kasvi ja dendrologi Robert Rainio. Heidän mukaansa kaikki lajikkeet eivät sovellu Turun olosuhteisiin, eivätkä etenkään koristepuiksi.

Suunnitelman toteutus maksaa arviolta 170 000 euroa.

Suosittelemme