Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Nuuttipukki vei joulun mennessään

Nuutinpäivän juhlallisuuksia vietettiin tänään Luostarinmäen Käsityöläismuseolla. Alle kouluikäiset lapset todistivat joulun loppumista ja Nuuttipukki viskasi kuusen aidan yli.

Nuuttipukki heittää joulukuusen aidan yli.
Nuuttipukki heittää joulukuusen aidan yli. Kuva: YLE / Sannimari Tuomola
Avaa Yle-sovelluksessa

Paikalla olleet päiväkotilapset olivat pikku-nuutteja itsekin: nuttuja oli puettu väärinpäin päälle ja kasvoilla oli itse askarreltuja naamareita.

On mukavaa kun joulu saapuu, muttei joulun pois vievän Nuutinpäivänkään juhlinnassa mitään vikaa ole. Tätä mieltä oli muun muassa 6-vuotias Emma.

- Ihan mukavaa on tätäkin juhlaa viettää, hän sanoi.

- Tehtiin nämä naamaritkin ihan vaan tätä varten, hän kertoi.

Koko ryhmä oli nähnyt paljon vaivaa asusteiden valmistamisessa.

Naamareita oli koristeltu vaahtomuovipalasilla, silkkipaperilla, piippurasseilla ja jopa jouluisten suklaakonvehtien papereilla.

Lapset pääsivät laulamaan yhdessä nuuttipukin kanssa tämän joulun viimeiset joululaulut ja museon pihalla kajahtelivat esimerkiksi laulut Tonttujen jouluyö sekä Porsaita äidin oomme kaikki.

- Hienosti meni! innostui nuuttipukki kehaisemaan lapsia.

Hyvä, mutta vähän haikea juhlatunnelma

Tiedotussihteeri Eira Tähtinen on ollut järjestämässä Luostarinmäen Nuutinpäivän juhlaa jo kymmenen vuoden ajan. Nyt oli viimeinen kerta kyseessä ja tunnelma oli hieman haikea.

- Olisi kiva, jos tämä perinne saataisiin täällä jatkumaan. En tiedä mistä se johtuu, että Turun seudulla Nuutinpäivän vietto ei ole niin yleistä kuin esimerkiksi Satakunnassa, vaikka niin lähellä toisiamme olemmekin, Tähtinen mietti.

- Uskon, että perinne kyllä jatkuu kun saamme lasten kautta vietyä perinnetietoa koteihin, hän jatkoi.

Nuuttipukilla vuoden kiireisin päivä

Nuuttipukki oli juhlan keskipisteenä hersyvällä ja hyvällä mielellä.

- Vuoden kiireisin päivä tämä tietysti minulla on. Kyllä sitä yhden päivän aikana ehtiikin muuten paljon kuusia heittämään pois, hän päivitteli.

Loppuvuoden nuuttipukki kertoi viettävänsä lähinnä metsässä.

- Aika menee lähinnä metsän tutkimisessa. Täytyyhän minun tuntea työkohteeni eli kuuset tosi hyvin, kun kerran niitä pois viskaan, hän selitti.

- Seuraavan joulun odottaminen ottaa kieltämättä aika koville, mutta kyllä sen kestää, kun tietää, että saman odotuksen joutuu joulupukkikin kestämään, kertoi nuuttipukki ja toivotti vielä kaikille hyvää loppuvuotta.

Suosittelemme sinulle