Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Vanhat porrashuoneet huokuvat porvarillista arvovaltaa

Helsingin kaupunginmuseo on kartoittanut 1800-luvun kerrostalojen porrashuoneita. Arvokkaimpien asuinkerrostalojen portaikot on koristeltu upein maalauksin lattiasta kattoon. Kuvien teossa on usein inspiroinut antiikin tarusto.

Koristeltu holvikattoinen porraskäytävä.
Satamakatu 2:ssa (Gustaf Nyström, 1897) komean portaikon holvikatto on koristeltu vaalein uusrenessanssiornamentein. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Avaa Yle-sovelluksessa

Vuonna 1896 rakennetun Lönnrotinkatu 3:n porrashuoneen sisääntuloaulan nurkassa on edelleen vaalea kaakeliuuni.

- On hienoa, että uuni on säilynyt paikallaan. Herrasväen hienoa porrashuonetta piti tietenkin myös lämmittää, kertoo tutkija Maarit Henttonen.

Helsingin kaupunginmuseon tekemän selvityksen perusteella osa porrashuoneista on säilynyt ja osaa on entisöity.

- Valitettavasti osaa portaikoista on korjattu ja remontoitu myös melkoisen kovakätisesti niin, että esimerkiksi kaikki alkuperäiset on vaihdettu, sanoo Henttonen.

Koristemaalarit ammensivat ideoita antiikista

1800-luvun lopun koristemaalarit inspiroituivat usein antiikin tarustoista. Boordien reunustamat kattomaalaukset jäljittelivät taivasta, ja usein myös lattiat koristeltiin betonimosaiikein.

Lönnrotinkatu 3:n upeassa kattomaalauksessa rakennustaiteen suojelujumalatar pitää sylissään rakennuspiirustusta ja arkkitehdin työvälineitä. Jumalattaren käsi on ojentunut kohti arkkitehtiä, jonka hän on seppelöinyt laakerinlehvin. Pienet enkelihahmot reunustavat maalauksen taivaallista näkyä.

- Koristemaalari Erlingin tekemäksi arveltu kattomaalaus on ajalleen hyvin tyypillinen, kertoo Maarit Henttonen.

Palvelusväki kulki pihapuolen vaatimattomia portaita

Porrashuoneet toimivat siirtymätiloina kadun ja kodin välillä. Kun vieraat astuvat porraskäytävän aulaan, he saavat ensimmäisen vaikutelmansa talon asukkaista. Upeiden julkisivuportaikkojen ja palvelusväen käyttöön suunniteltujen pihanpuoleisten rappujen ero onkin 1800-luvun taloissa usein huikea.

- Palvelusväki toi halot ja ruoan keittiöportaiden kautta. Keittiöpartaat olivat myös paljon karumpia, eikä niissä ollut tällaisia koristemaalauksia, Henttonen kertoo.

Helsingin kaupunginmuseon inventointityö jatkuu parhaillaan 1900-luvun alun porrashuoneissa.

Suosittelemme sinulle