Eläkkeelle jonkin aikaa sitten siirtynyt vanhempi konstaapeli Erkki Rytilahti kertoo, että kilpi oli oikeastaan osa luontaista jatkumoa.
- Kun meillä oli ollut aikaisemmin autojen rekisterikilpinä LUU-1 ja LUU-2, hoksasimme, että seuraavaan autoon otammekin kilveksi LUU-5.
Kilpi haluttiin säilyttää Sodankylässä. Aiheen ympärille meinasi syntyä jopa kansanliike.
- Seuraavien autojen kilpien maksajiksi halusi useita tahoja. Tanssejakin aiottiin järjestää varojen saamiseksi, mutta rahoitus saatiin muuten järjestettyä, Rytilahti muistelee.
Luuvitosia Sodankylässä on ollut jo kuusi. Kolmen Saabin, Volkswagenin ja Fordin jälkeen kilpi on nykyisin kiinnitettynä Volkswagen Transporterin eli ”Maijan” puskureihin.
- En tiedä tarkalleen tämän hetken tilanteesta, mutta talo taitaa maksaa nykyisin kilvestä, hän arvioi.
Luuvitosen maine alkoi kahdeksankymmentäluvulla kiiriä pikku hiljaa muuallekin Suomeen.
- Kerran näin, kun miesporukka oli kyykistyneenä auton eturenkaiden kahden puolen. Arvelin, että siellä lasketaan ilmoja renkaista, mutta siellähän olivatkin etelän miehet kuvaamassa kilpiä. Olivat kuulleet aikaisemminkin kilvestä, mutta eivät olleet uskoneet, ennen kuin olivat nähneet.
Suhtaudutaan huumorilla
Rytilahti ei ole huomannut, että humoristista rekisterikilpeä olisi karsastettu – tosin joskus ulkopaikkakuntalaiset ovat saattaneet silmäillä autoa hieman epäillen. Paikkakuntalaiset ovat kokeneet Luuvitosen aina omakseen.
- Se oli mukava sanoa, että jos et sinä ole siellä jossakin syrjäkylässä kunnolla, tulee Luuvitonen hakemaan pois, Rytilahti naurahtaa.