Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Tutkimus: Roskaruokavero terveellisempi kuin vihannesale

Vihannesten ja hedelmien hintojen alentaminen ei ole toimiva keino taistelussa liikalihavuutta vastaan, kertoo tuore tutkimus. Lihottavan ruuan kireä verottaminen vähensi epäterveellisten ruokien ostamista tehokkaammin kuin vihannesten ja hedelmien hintojen alentaminen.

Kerroshampurilainen ja ranskalaiset.
Kuva: YLE / Mika Kanerva
Avaa Yle-sovelluksessa

Newyorkilaisen Buffalon yliopiston tutkijat valmistivat koemyymälän, johon 42 perheenäitiä lähetettiin ostoksille. Myymälässä oli tarjolla samanlaisia ruokatarvikkeita kuin supermarketeissa yleensäkin.

Naisille annettiin parikymmentä dollaria rahaa ja heitä kehotettiin kuvittelemaan, että kotona ei ole ruokaa ja heidän on tehtävä viikon ruokaostokset perheelle.

Naiset kävivät ostoksilla viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tuotteiden hinnat olivat samat kuin paikallisessa supermarketissa. Kahdella kerralla terveellisen, paljon ravintoaineita ja vähän kaloreita sisältävän ruuan hintaa alennettiin ja kahdella kerralla puolestaan epäterveellisen ruuan hintaa nostettiin.

Tutkimuksessa selvisi, että naisten ostaman ruuan kaloreiden kokonaismäärä pienin silloin, kun roskaruoka oli kallista. Terveellisten ruokien hinnanalennus puolestaan lisäsi naisten ostamaa kalorimäärää.

- Näyttää siltä, että äidit käyttivät hedelmien ja vihannesten ostossa säästyneen rahan vähemmän terveellisiin vaihtoehtoisin kuten sipseihin ja limsaan, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimuksessa roskaruokien kymmenen prosentin hinnannousu vähensi epäterveellisten vaihtoehtojen ostamista 14,4 prosentilla. Perheen viikon ruokaostoksissa kalorimäärä väheni näin 6,5 prosentilla.

Tutkimus julkaistiin Psychological Science -lehdessä.

Suosittelemme