Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kiss fanittaa Lady GaGaa

Jo lähes 40 vuotta toiminut legendaarinen Kiss-yhtye on edelleen yksi tunnistettavimmista bändeistä maailmassa. Yhtyeen mielestä vain harva artisti on nykyisin aito, mutta Lady GaGaa bändi arvostaa.

Gene Simmons
Gene Simmons Kissin Rock the Nation -kiertueen aikana vuonna 2004. Kuva: kissonline.com
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiss julkaisi vastoittain Sonic Boom -albumin, joka on yhtyeen ensimmäinen 11 vuoteen. Parin kuukauden päästä bändi aloittaa Euroopan-kiertueen, joka saapuu kesäkuussa myös Tampereelle Sauna Open Air -festarille. Yli 80 miljoonaa albumia myyneen bändin tarun loppu ei ole siis vielä näköpiirissä lähiaikoina.

- Rockbändit tekevät musiikkia, Kiss on ilmiö. Ilmiöt muuttavat maailmaa ja yhteiskuntaa, joten milloin tämä loppuu? Se ei tule loppumaan, koska sitten kun me emme ole enää täällä, joku muu ottaa paikkamme, sanoo bändin Paul Stanley.

Kiss-yhtyeen suosio on vuosien varrella perustunut vankkumattomaan fanijoukkoon.

- Ilman fanejamme emme ole mitään. On kulunut 35 vuotta ja kolme sukupolvea. Meillä on faneina 5-vuotiaita, heidän 25-vuotiaita vanhempiaan ja jopa heidän vanhempiaan. Konserteissamme näkee isiensä hartioilla istuvia pikkulapsia maskit naamassa ja se on uskomatonta, sanoo laulaja Gene Simmons.

"Lady GaGa on aito"

Muutama vuosi sitten Gene Simmonsilla oli oma tosi-tv-ohjelma Gene Simmons Rock School, jossa koululaisista yritettiin muokata rockbändi lyhyessä ajassa. Simmonsin mukaan rocktähteyttä ei voi opetella, sillä se tulee jokaisesta itsestään ja todelliset tähdet tulevat koulujen ulkopuolelta. Kiss-yhtyeen mielestä tällä hetkellä on vain harvoja artisteja, jotka ovat aitoja ja kannustamisen arvoisia. Yksi tällainen on kuitenkin Lady GaGa.

- Hän on aito ja tekee kaiken luonnostaan. Hän on luova ja hänen musiikkinsa on upeaa. Kissin tavoin kyse ei ole pelkästään ulkoisista asioista kuten meikeistä, vaan intohimosta tehdä tätä hommaa ja osoittaa olevansa edelläkävijä, jota Lady GaGa on, hehkuttaa Paul Stanley.

Suosittelemme