Yritykset etsivät kiihkeästi markkinapaikkoja facebookien, blogien ja twitterien viidakosta. Tämä niin sanottu sosiaalinen media on kuitenkin vielä varsin tuore pelikenttä suomalaisille yrityksille. Lisäksi onnistunut markkinointi vaatii yrityksiltä uudenlaisia keinoja.
- Jos yritys käyttää verkossa kaikenmaailman kuponkiuutisia, se ei välttämättä herätä keskustelua. Silloin kanavan hyöty on enemmän kampanjapohjainen. Tehdään Facebookiin vain joku hauska kampanja. Se ei luo mitään kestävää yhteisöä, mainostoimisto Dicolen toimitusjohtaja Teemu Arina sanoo.
Arina kuvaa sosiaalista mediaa nöyräksi ja keskustelevaksi. Varsinainen hyöty on hänen mielestään pääasiassa epäsuoraa, mutta onnistuneesta läsnäolosta voivat kertoa esimerkiksi yrityksen pienentyneet tuotekehityskustannukset.
- Jos osallistaa asiakkaitaan verkon kautta siihen, että saadaan paljon ideoita, sillekin voidaan laskea hinta. Jos asiakkaat palvelevat toinen toisiaan, voidaan laskea, kuinka paljon minuutit ovat vähentyneet puhelintuessa.
Mukanaolo vaatii yrityksiltä muutosta
Yrityksille suurin haaste sosiaalisessa mediassa liittyy jatkuvaan läsnäoloon. Pelkkä näkyvyys ei riitä vaan kuluttajien kanssa täytyy keskustella - eikä se käy ilmaiseksi.
DNA:n kuluttajaliiketoiminnasta vastaava Pekka Väisänen korostaa kuluttajakäyttäytymisen tarkkaa seuraamista.
- Tavat käyttää eri medioita muuttuvat nopeasti. Meillä on iso työ pysyä siinä perässä.
Väisäsen mukaan markkinointiviestinnässä korostetaan monien eri medioiden hyödyntämistä samanaikaisesti.
- Kampanjoita rakennetaan niin, että kampanjan osat tukevat eri medioissa toisiaan, ja siten saadaan suurempi huomioarvo kokonaisuudessa aikaan.
Mainoksen oltava tunnistettava
Kuluttajat jättävät sosiaaliseen mediaan jälkiään, jotka ovat yritysten markkinoinnille tärkeitä. Kysymys mainonnan eettisyydestä huolestuttaa Kuluttajavirastoa, jonka työsarka on sosiaalisen median myötä kasvanut entisestään.
- Suuntaus on hieman huolestuttava. Tuntuu, että ei tehdä niin selkeästi eroa mainonnan ja toimituksellisen aineiston välillä, lakimies Miina Ojajärvi Kuluttajavirastosta sanoo.
Esimerkiksi verkkolehteä muistuttavan blogin lukijalle voi jäädä epäselväksi, milloin hänen yritetään vaikuttaa mainonnan keinoin. Sivuston pitäjän on oltava tarkkana tuotemainintojen kanssa.
- Jos blogeissa käytetään esimerkiksi reseptien tai neuleiden kohdalla jonkun tietyn firman tuotteita ja saadaan rahaa siitä, tuolloin sivustolla pitää käydä ilmi, mitkä ovat yhteistyökumppanit ja että kyse on mainoksista. Niitä ei pidä harhaanjohtavasti sekoitella.