Kiistan osapuolten eli työntekijöitä edustavan Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n ja työantajia edustavan Satamaoperaattorien mukaan neuvottelujen jatko on täysin sovittelijan käsissä.
Lonka sanoi sunnuntaina YLE Uutisille vain, että toistaiseksi uusista neuvotteluista ei ole sovittu. Sovittelu keskeytettiin perjantaina. Suurin kiista on muutosturvasta eli irtisanomiskorvauksesta.
Lakon vuoksi useita paperikoneita on jouduttu pysäyttämään, koska metsäyhtiöillä ei ole varastoja paperirullien säilyttämiseen. Normaalisti ne viedään suoraan tehtailta laivoihin.
Alkavalla viikolla selvinnee, joutuuko muu teollisuus pysäyttämään tuotantoaan. Esimerkiksi Teknologiateollisuus tarvitsee ulkomailta tulevia osia. Viime viikolla myös Outokumpu arvioi ruostumattoman teräksen ja ferrokromin tuotannon loppuvan noin viikossa.
Räty: EK estää sovun
AKT:n puheenjohtaja Timo Räty katsoo, ettei ratkaisua voida edes odottaa ennen kuin sovittelija on valmis kutsumaan neuvotteluihin lisää osapuolia.
Hänen mukaansa sopimukseen alalla on aina päästy vasta sitten, kun mukaan on saatu keskusjärjestöjen tai yritysten edustajat. Välillä on onnistuttu vain, kun molempien edustajat ovat olleet mukana.
Rädyn mielestä kipeimmin mukaan tarvitaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n edustajia, koska Satamaoperaattoreilla ei todellisuudessa ole sopimusvaltuuksia.
- EK on tehnyt alakohtaisesta kysymyksestä (muutosturvasta) koko SAK:laista kenttää koskevan kysymyksen, Räty sanoi.
Räty korosti, ettei kyse ole automaattisesti tulevasta erorahasta, vaan korvaus maksettaisiin, jos irtisanotulle ahtaajalle ei olisi löytynyt vuoden jälkeen muuta työtä.
Rädyn mielestä eri sopimuksissa on runsaasti alakohtaisia ratkaisuja eikä muutosturva poikkea niistä millään tavoin.
Työnantaja siirtäisi muutosturvan työtyötuomioistuimeen
Satamaoperaattorien toimitusjohtaja Juha Mutru oudoksuu Rädyn väitteitä siitä, että Satamaoperaattoreilla ei olisi sopimusvaltuuksia.
- Meillä on täydet sopimusvaltuudet, hän kuittasi.
Mutrun mukaan työantajapuoli olisi valmis antamaan muutosturvaa koskevan kiistan työtuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta se ei ole käynyt ahtaajille. Siitä on keskusteltu valtakunnansovittelijan välityksellä. AKT:n mielestä muutosturvasta sovittiin jo kaksi vuotta sitten, joskin korvauksen suuruus jäi myöhemmin ratkaistavaksi.
AKT:n haluttomuuden Mutru arvioi johtuvan siitä, että liitto tietää häviävänsä oikeudessa.
Muuten Mutru ei halunnut arvioida neuvottelujen jatkoa. Tätä hän perusteli sillä, että haluaa antaa sovittelijan tehdä rauhassa työtään.
Halutessaan sovittelija voi viedä kiistaan sovittelulautakuntaan.
Mutru ja Räty kertoivat, ettei pääministeri Matti Vanhanen ole ollut heihin yhteydessä lakon vuoksi.