Kalifornian ja Minnesotan yliopistoissa tehty 10-vuotinen tutkimus kertoo, että luomutomaateissa flavonoidien määrä oli 79 - 97 prosenttia suurempi verrattuna tavanomaisilla viljelymenetelmillä tuotettuihin. Pitkäaikanen tutkimus myös antoi kiinnostavan tuloksen, jonka mukaan ero kasvoi tutkimuksen edetessä. Tutkijat arvelevat, että viljelyyn käytetty maa tarvitsee aikaa ennen kuin se saavuttaa oikean tasapainotilan. Ruotsin Elintarvikeviraston tutkijan Irene Mattissonin mukaan tutkimus on poikkeuksellisen huolellisesti tehty ja siinä on eliminoitu monia virhemahdollisuuksia. Samansuuntaisia tuloksia tosin on saatu aiemmissakin tutkimuksissa. Flavonoidit ovat kasvien luonnollisia kemikaaleja, jotka suojaavat kasveja sairauksilta ja tuhohyönteisten vaikutukselta. Flavonoidien nauttimisen on todettu ehkäisevän sydänsairauksia ja syöpää, mahdollisesti myös dementiaa. Tutkimus on julkaistu Journal of agriculture and food chemistry -tiedelehdessä.
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha
Tutkimus: Luomutomaatit selvästi tavallisia terveellisempiä
Luonnonmukaisesti kasvatetut tomaatit sisältävät selvästi tavallisia tomaatteja enemmän terveyttä edistäviä flavonoideja, kertoo laaja yhdysvaltalaistutkimus.