Helsingin kaupunginkirjasto haluaa siivota pölyt nurkistaan ja profiloitua uudenlaisena kohtaamispaikkana. Kirjaston väki toivoo, että se voisi saattaa ihmisiä, lukijoita ja tekijöitä yhteen.
- Kirjasto pyrkii luomaan tilaa, missä voi tulla kirjallisuuden äärelle, hyödyntää sitä eri muodoissaan ja tavata toisia ihmisiä. Kirjat eivät ole näkemyksemme mukaan vain suljettuja kansiensa sisään, vaan ne ovat puhtaimmillaan vuorovaikutusta, toteaa kaupunginkirjaston tiedottaja Virve Miettinen.
Tätä periaatetta halutaan tuoda esille maanantaina alkaneessa Helsinki tekee kirjaa- tapahtumassa. Sen yhtenä osana hioi Richardinkadun kirjastossa uuden lastenkirjansa tekstiä kirjailija Karo Hämäläinen. Kirjastoon on rakennettu kirjoitusnurkkaus, jossa tekstintekijä vaihtuu päivittäin. Yleisö voi seurata suurelta valkokankaalta tekstinteon etenemistä ja esittää kommenttejaan ja ajatuksiaan vaikkapa juonenkäänteistä.
- Olemme rakentaneet eräänlaisen kirjallisen ateljeen. Tähän kirjoittamisen tilaan on yritetty tuoda sekä kirjallisen työn edellyttämä intiimiys että kohtaamisen mahdollistava avoimuus ja julkisuus, kuvailee Miettinen.
- On selvää, että kirjailijalle työskentely ateljeessa on suuri haaste, sillä hänen tekstinsä on kenen tahansa kommentoitavissa ja räävittävissä. Silti uskomme, että Helsinki tekee kirjaa –tapahtuman synnyttämät elävät tekstuaaliset kohtaamiset voivat synnyttää sekä lukijoille että tekijöille uusia oivalluksia, arvelee Virve Miettinen.
Maanantaina alkaneen valtakunnallisen lukuviikon aikana on kirjastoihin järjestetty paljon erikoisohjelmaa. Esimerkiksi kaikissa Helsingin kaupunginkirjaston kirjastoissa on valittu oman alueen nimikkokirja. Eri kaupunginosilla on paikkaan vahvasti kiinnittyneitä kirjailijoita kuten esimerkiksi Henrik Tikkanen Herttoniemessä, Riina Katajavuori Käpylässä ja Pirkko Saisio Kalliossa.
Tempausten tavoitteena on lukuhalun kasvattaminen. Lisätiedot: kirjasto150.lib.hel.fi