Hyppää sisältöön

Selvitys: Ruoan alv-alennus siirtyi kuluttajahintoihin

Ruoan arvonlisäveron alennus on Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan alentanut kuluttajahintoja. Kaupat eivät siis siirtäneet veronalennusta omiin taskuihinsa.

Kuva: YLE

Arvonlisäveroa alennettiin lokakuussa viisi prosenttiyksikköä.

Tutkimuksen mukaan ei näytä siltä, että kauppa olisi siirtänyt kuluttajille tarkoitetun veronalennuksen itselleen.

- Tutkitulta ajalta ei saatu tukea väitteelle, että kauppa olisi nostanut hintoja ennen alennusta ja korvannut hintojen nostamisen veron alennuksella. Hinnat lähtivät laskuun jo ennen veron alennusta, työ- ja elinkeinoministeriön tiedote kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö päätti hintaseurannan tältä osalta tähän.

- On tärkeää, että kuluttajat ja tiedotusvälineet seuraavat ruoan hintakehitystä edelleen, työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) totesi tutkimuksen luovutustilaisuudessa.

Hinnat laskivat - mutta nyt nousevat jälleen

Hintaseurannan tulosten mukaan elintarvikkeiden hinta laski veronalennuksen tultua voimaan syyskuusta lokakuuhun 2009 keskimäärin 5,7 prosenttia. Mikäli elintarvikkeiden hintakehitystä tarkastellaan ilman tuoreita vihanneksia, elintarvikkeet olivat lokakuussa 2009 keskimäärin 5,2 prosenttia halvempia kuin syyskuussa 2009.

Arvonlisäveron alentamisen jälkeen elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet hitaasti. Tammikuussa elintarvikkeet maksoivat keskimäärin 1,7 prosenttia enemmän kuin heti ALVin alennuksen jälkeen.

Erityyppisten myymälöiden välillä erot elintarvikkeiden hintakehityksissä ovat suhteellisen pieniä. Isojen ja keskikokoisten myymälöiden hinnat ovat keskimäärin laskeneet hieman enemmän kuin pienten myymälöiden. Alueelliset erot hintojen muutoksissa eivät myöskään ole kovin suuria.

Havaintoaineisto koottiin 81 myymälästä eri puolella Suomea vuoden 2008 lokakuun ja vuoden 2010 tammikuun välisenä ajanjaksona. Hintaseurantaan valitut tuotteet ja tuotemerkit ovat yleisesti tunnettuja ja ne kuuluvat eniten myytyjen elintarvikkeiden ja nonfood-tuotteiden joukkoon.

Suosittelemme sinulle