Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Työuupumus voi johtaa kuolemaan

Tuoreen tutkimuksen mukaan alle 45-vuotiaiden työntekijöiden työuupumus ennustaa kuolemaa seuraavan kymmenen elinvuoden aikana. Työterveyslaitos tutki työuupumuksen vaikutuksia vertailemalla yli 7 000 metsäteollisuuden työntekijän terveyttä.

Kaupan työntekijän takki rullakon päällä.
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkimuksessa työuupumuksen oireista kuolemaa ennusti erityisesti voimakas väsymys.

Niillä alle 45-vuotiailla työntekijöillä, joilla esiintyi uupumusasteisen väsymyksen oireita viikoittain tai useammin, havaittiin 2,8 -kertainen kuoleman riski. Yleistynyt ja voimakas väsymys ei enää liity normaaliin päivittäiseen kuormitukseen eikä hellitä vapaa-ajalla.

Työuupumus johtuu pitkään jatkuneesta liiallisesta työkuormituksesta. Voi olla, ettei työntekijä pysty saavuttamaan työlle asetettuja tavoitteita tai työssä on pitkittyneitä ristiriitoja.

Työuupumuksen oireita ovat voimakas yleistynyt väsymys, työn mielekkyyden epäily ja alentunut aikaansaamisen tunne. Työuupumus voi myös johtaa fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin ja ennustaa työkyvyttömyyttä. Sairastaminen yleistyy iän myötä ja vie työntekijöitä pois työelämästä.

Tutkijoiden mukaan työssä uupumista voidaan ehkäistä huolehtimalla kohtuullisesta työkuormituksesta ja muista hyvistä työolosuhteista. Myös työpaikkojen ongelmien ratkaisemista ja puheeksiottamisen tapoja tulisi kehittää.

Suosittelemme