Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Ilmastonmuutos ajaa jääkarhut ahtaalle

Kaksi kolmasosaa maailman jääkarhukannasta kuolee laajan amerikkalaistutkimuksen mukaan ilmaston lämpenemisen seurauksiin tämän vuosisadan puoliväliin mennessä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkimuksessa ennustetaan kaikkien Alaskan ja Venäjän jääkarhujen menehtyvän vuoteen 2050 mennessä. Jääkarhut ovat jo nyt harvinaisia, kaikkiaan niitä on jäljellä 16 000. Laajalla reviirillä liikkuvat karhut ovat vaikeuksissa pohjoisten merialueiden jääpeitteen ohenemisen vuoksi. Karhut metsästävät pääasiallista ravintoaan hylkeitä jäällä, eivät avovedessä. Eniten jääkarhuja elää Grönlannissa ja Norjan huippuvuorilla. Tutkimuksen teki USGS, Yhdysvaltain sisäministeriön alainen tutkimusyksikkö. Jääkarhut tulivat maapallolle 40 000 vuotta sitten. Ne elävät noin 30 vuotta.

Suosittelemme