Onnettomuustutkintakeskuksen selvityksen mukaan murtuneen palkin alareunassa oli yksi vaurioitunut kohta. Hallista löytyi myös toinen liimapuupalkki, jossa oli silmin havaittava murtuma.
Alustavien tarkistuslaskelmien perusteella palkki oli mitoitettu oikein. Tärkeä tekijä palkin murtumisessa oli lumikuorma, mutta se ei yksin riitä selitykseksi. Yhtenä tekijänä voidaan pitää muun muassa palkkeihin ripustettua talotekniikkaa ja johtojen läpivientejä. Tutkinta jatkuu ripustuskuormien tarkemmalla selvittelyllä.
Tutkinnan yhteydessä on tullut ilmi, että Porissa on samaan aikan valmistunut samanlainen keilahalli, jonka liimapuupalkkien kunto on tarkistettu tutkintalautakunnan pyynnöstä. Silmämääräisessä tarkastuksessa yhdestä palkista löytyi kaksi murtuman alkua.
Korjausmahdollisuuksia selvitetään
Kuopion kaupungin tilakeskuksen johtaja Mikko Hollmen kertoo, että tilakeskus on tehnyt selvityksiä keilahallin korjausmahdollisuuksista. Tilakeskus on kuullut myös onnettomuustutkintakeskuksen asiantuntijoita keilahallin kunnostusvaihtoehdoista.
Selvitystyötä jatketaan edelleen maanantain ja tiistain aikana. Keskiviikkona tilakeskus antaa esityksen keilahallin kunnostamisesta Kuopion kaupungin päättäjille.
Tilakeskuksen johtaja Mikko Hollmen sanoo, että tällä hetkellä näyttää siltä, että keilahalli on mahdollista korjata. Ennen esityksen jättämistä tilakeskuksen pitää kuitenkin saada riittävä varmuus siitä, että keilahalli voidaan kunnostaa turvallisesti.
Neuvotteluja hallin kunnostamisesta käydään myös keilahallin yrittäjän kanssa. Jos keilahalli päätetään korjata, aloitetaan työt mahdollisimman pikaisesti. Toiminta keilahallilla voitaisiin käynnistää puolen vuoden kuluttua. Lopullisesti keilahallin kunnostamisesta päättää Kuopion kaupunginhallitus.