Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Boulderointi on vuorikiipeilijän alkusoitto

Kiipeilyharrastuksen suosio kasvaa kovaa vauhtia. Uusin trendi on boulderointi, joka on hyvää harjoitusta köysi- ja vuorikiipeilylle, sanoo Mount Everestin huipulla viime keväänä käynyt Antti Inkinen.

Kuva: YLE / Tuija Veirto
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahden Saksalassa vastikään avattua sisäkiipeilyhallia pyörittävä Antti Inkinen kertoo, että esimerkiksi Helsingissä kiipeilyharrastus on lyhyessä ajassa ”räjähtänyt käsiin”.

Kiipeilystä kiinnostuneita on kansallisen liikuntatutkimuksenkin mukaan yli 25 000. Inkinen opettaa kiipeilyä myös muun muuassa Vierumäen Urheiluopistossa.

Kiipeilykiven värillä on väliä

Boulderointi on helppo tapa aloittaa kalliokiipeily turvallisissa olosuhteissa, sanoo Inkinen. Saksalan sisähallissa on noin viisi metriä korkeita boulder-seiniä, joissa kiipeillään ilman köyttä ja varmistuksia.

- Boulder tarkoittaa isoa kiven lohkaretta, Inkinen kertoo.

Kiipeilyseinälle on kiinnitetty useita satoja erivärisiä kiviottimia, jotka jäljittelevät luonnonkiviä. Tarttumakivien värityksen mukaan seinälle rakentuu eri vaikeusasteen reitistöjä.

Alastuloa pehmentämässä on paksuja alastulopatjoja. Harrastukseen riittävät Antti Inkisen mukaan mukavat sisäverkkarit tai vastaavat vaatteet. Tärkein varustus ovat pehmeäpohjaiset jalkineet. Lisäksi pitää olla magnesiumjauhetta käsien kuivikkeeksi.

Lajin harrastajista löytyy niin nuoria kuin vanhempiakin. Tärkeintä on Antti Inkisen mielestä nauttia siitä mitä tekee.

- En osaa nimetä mitään ideaalityyppiä, Tietysti notkeus, tasapaino ja koordinaatiokyky auttavat, mutta laji myös kehittää näitä ominaisuuksia.

Lahti on luonnostaan kiipeilykaupunki

Antti Inkinen kehuu vuolaasti Lahtea, josta löytyy hänen mukaansa hyvät olosuhteet vaativammillekin harrastajalle niin kesällä kuin talvellakin.

- Meillä on monipuoliset olosuhteet kiipeilylle Lahden ympäristössä. Täältä löytyy Suomen paras kalliokiipeilypaikka, useita ulkoboulderointimestoja ja tämä sisähalli. Jääkiipeilijöillekin on neljä, viisi putousta noin 15 kilometrin säteellä.

Antti Inkisen kuluva vuosi menee lepäillessä, mutta ei hän isoja vuoria jätä.

- Ensi vuonna kiipeän taas vuorilla, suunta on todennäköisesti Pamir ja edessä kolmen vuoden projekti.

Suosittelemme