Monen mielestä nakit kuuluvat vappuun siinä, missä hassut nenät, ylioppilaslakit ja kuohuviini. Kuinka vaikeaa on tehdä itse nakkeja?
- Ei se vaikeaa ole. Tarvitaan vain lihaa, mielellään sianlihaa, mutta muutakin lihaa voi käyttää, sitten tarvitaan suolia ja lihamylly, joka helpottaa valmistusta olennaisesti, kertoo Juha Meronen, Maatilaliha Meroselta.
Miten nakkitäyte maustetaan?
- Suolalla ja pippurilla. Toki sekaan voi laittaa muitakin mausteita ihan oman maun mukaan.
Minkälainen on nakinvalmistusprosessi?
- Lihat jauhetaan lihamyllyllä. Käsinkin voi toki jauhaa pieniä eriä ja sauvasekotinta voi myös käyttää. Tämän jälkeen täyte sullotaan suoliin ja sitten nakit kypsennetään. Suolien saanti kaupasta voi olla hankalaa, mutta esimerkiksi meiltä niitä voi hankkia.
Mikä on kätevin tapa täyttää suolet?
- Lihamyllyssä on lisävarusteena sellainen täyttöputki, joka on kätevä, mutta muuten sitä voi vaikka pursottaa - vähän samalla periaatteella, kuin kuorruttaisi kakkua.
Miten nakit kypsennetään?
- Yleensä keittämällä. Silloin on tärkeää muistaa, että vettä ei saa päästää kiehumaan, sillä silloin suolet repeävät. Noin 80 astetta on sopiva lämpötila, 30-45 minuuttia riittänee.
Tehdäänkö kotona paljon makkaraa?
- Kiinnostus on kasvussa ihmisten omatoimisuuden ja luomuajattelun lisääntymisen myötä.