Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Myös muilla paikkakunnilla kiinnostusta ulkoilmaottelulle

Jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajan Jukka-Pekka Vuorisen mukaan kiinnostusta jääkiekon ulkoilmaottelulle on ollut muillakin paikkakunnilla kuin Helsingissä. Ainakin Tampereella, Lahdessa ja Oulussa on oltu kiinnostuneita vastaavanlaisen tapahtuman järjestämisestä.

Jukka-Pekka Vuorinen
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

- Näitä ei voi olla montaa vuodessa, mutta toivon että tästä tulee perinne, Vuorinen kertoi SM-liigan järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

Jokerien toimitusjohtajan Keijo Säilynojan mukaan Olympiastadionilla 5.2.2011 järjestettävän ottelun yleisötavoite on 34 000.

Helsingin kaupungin liikuntatoimen johtajan Anssi Rauramon mukaan kaukalo pysyy Stadionilla näillä näkymin eteläsuomalaisten hiihtolomiin asti. Näin ollen myös yleisö pääsisi luistelemaan historialliselle paikalle.

Suosittelemme