Hyppää sisältöön

Korkeakouluopiskelijat kolkuttelevat köyhyysrajaa

Laskentatavasta riippuen jopa kahdeksan kymmenestä korkeakouluopiskelijasta elää köyhyysrajan alapuolella. Opiskelijoiden toimeentuloon pyritään saamaan parannusta taas ensi hallitusohjelmassa.

Kuva: YLE

Köyhyys tulee väistämättä jokaiselle tutuksi viimeistään opiskeluaikana, sanotaan. Vaasan Yliopistollakin köyhyys on tuttua.

- Eri opiskelualoilla on erilaiset tilanteet, mutta kaikenkaikkiaan kyllä suhteellista köyhyyttä on koko yliopistomaailmassa, kertoo Vaasan Yliopiston ylioppilaskunnan koulutus- ja sosiaalipoliittinen sihteeri Mataleena Kalliokoski.

Asuminen suurin menoerä

Täysimääräinen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan takauksesta.

- Maksimituki on nettotuloina 770 euroa kuukaudessa, sanoo Mataleena Kalliokoski.

- Mediaanivuokra on 400 euroa ja vaikka Vaasassa saa asunnon parhaimmillaan alle 200 eurolla, mutta esimerkiksi Helsingissä asuminen maksaa jopa 700 euroa, kertoo tietotekniikan opiskelija ja ylioppilaskunnan hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Miika Immonen.

Opiskelijan odotetaan elävän velaksi

Se, että opiskelijan odotetaan perustavan osan toimeentulostaan lainarahalle, kismittää opiskelijoiden edunvalvonnassa.

- Ensi vuonna muut sosialietuudet sidotaan indeksiin, mutta opintotukea ei, kertoo koulutus- ja sosiaalipoliittinen sihteeri Mataleena Kalliokoski.

- Ei nykyajan opiskelijat saa valmistumisen jälkeenkään korkeaa palkkaa, vaan useimmat elävät pätkätöiden varassa, sanoo Miika Immonen.

- Ehkä oletetaan, että kun harjoittelee tiukalla toimeentulolla elämistä opiskeluaikana, osaa sen sitten valmistumisen jälkeen, naurahtaa Kalliokoski.

Jos työuran aikana saa minimipalkkaa, ei kerry myöskään eläkettä.

- Meillä opiskelee nyt sukupolvi, joka tulee elämään pienillä tuloilla koko ikänsä, muistuttaa Immonen.

Huomio lapsiperheiden toimeentuloon

Opiskelijoiden edunvalvonnasta käydään jatkuvia keskusteluja mm. Suomen hallituksen kanssa. Näissä neuvotteluissa opiskelijoiden toimeentulotukiasiat ovat yksi tärkeimmistä painopisteistä.

- Erityisesti nyt on kannettava huolta opiskelevien lapsiperheiden asemasta. He ovat kaikkein huonoimmin toimeentulevia, muistuttaa Mataleena Kalliokoski.

Suosittelemme sinulle