Odotamme sotakoneita horisonttiin.
Jättimäisiä koppakuoriaisia, herhiläisiä piikit pystyssä
ja verkkosilmät –
vyöryviä panssarivaunuja
me odotamme kasvot valettuina ikkunalasiin
kuuntelemme radiohiljaisuutta
kuin kaikki ilotulitusraketit olisi jo ammuttu
ja jäljellä vain ruudinhajua, sameaa humalaa,
muutoksen mahdottomuutta.
Taivaanraja pysyy tyhjänä.
Lähtisit, voisin kirjoittaa sinulle rintamalle.
Käsialani kulkisi keveästi kuin virta,
hymyilisin rivien välistä.
Vuoden ensimmäinen päivä
tyhjä valkea neliö
olemme kahden maailmassa
sydämissä likaista lunta